Vestmannaeyar

Heti alkuun varoituksen sananen, tää päivitys on pirun pitkä, en jaksanu pilkkoa tätä kahteen osaan. 

Kollegani ja hyvä ystäväni saapui suomen turusta viettämään viiden (5) päivän kevätlomaa islantiin ja päätettiin hänen kanssa suunnata länsimiestensaarille, eli paikallisten kielellä Vestmansaarille. Suunnitelma oli yhtä yksinkertainen kuin matkaajatkin. Perjantaina auton vuokraus, lauantaina reilun 100 kilometrin aamuajelu ja lauttaan kohti saaria. Pääsaarelta oli guesthousesta vuokrattu jo huone valmiiksi. Ensimmäisenä päivänä tiukka tutustuminen pieneen saareen ja sen luontoon. Illalla fiilistelyä ja sunnuntaina sitten päivällä lautalla takaisin vähän isommalle saarelle (Islanti) ja parin fiiliksen mukaan valikoituvan kohteen kautta takaisin reykjaviikkiin.

Kollegan saapuessa perjantaina hänen vuokraama auto muistutti ulkoiselta habitukseltaan kuin se olisi juuri palannut normandian maihinnoususta, osumia oli tullut rutkasti, mutta jaksoi vielä liikkua viimeisillä voimillaan. Käytiin lauantai aamulla valittamassa kuinka auton jarrut puoltavat oikealle puolelle ja moottorin varotusvalo palaa. Vuokrafirman edustajan lausahdus oli, että auto on juuri katsastettu ja ei islannin valtion katsastusfirmat mitään romuja päästä läpi katsastuksesta.

Lähdettiin siis urhealla ja erittäin lommoisella sekä pikkuvikaisella Toyota Yariksella ajamaan kohti satamaa, josta lautta vestmannasaarille lähtee. Matka sujui sumussa ja vuoriston ylitysetapin lumisateessa huolettomasti ja saatiin jopa auto mukaan lauttaan sopuhintaan. Lautta länsimiesten saarille lähti monen vuoden ajan þorlakshofnin satamasta, mutta kolme (3) tuntia kestävä kyntäminen atlannin aalloissa johti lähes poikkeuksetta joka matkustajan kohdalla hillittömään merisairasteluun ja oksenteluun. Paikallisten valitusten johdosta islannin valtio päätti rakentaa maantieteellisesti lyhimmän matkan päähän saarista uuden sataman joka maksoi 50 miljoonaa islannin kruunua.

Siinä lautta vestmannasaarille, joka on saanut nimensä saaren ensimmäisen asukkaan mukaan.

Kappas kun eivät insinöörit miettineet rakentaessaan satamaa jäätikköjoen suistoon, että jäätikköjoen mukana tulee runsaasti hiekkaa ja kaiken maailman kuraa, joka jää suistoon. Tää johti sitten siihen, että jopa kesken päivän saatto laiva joutua vaihtamaan reittiään, koska hiekkaa oli tullut niin paljon ettei laiva päässyt uuteen satamaan, vaan joutui suuntaamaan reilun 100km:n päässä olevaan vanhaan satamaansa.

Matkalla satamaan soitettiin vielä varmistus soitto, että mistä satamasta laiva lähtee jos se ylipäätään lähtee. Lähtihän se ja uudesta satamastakin vielä. Merimatka sujui rauhallisesti, koska merellä ollaan vain noin 30 minuuttia. Tosin muutama heikkovatsainen matkusta ehti oksentaa jo tuona aikana. Päästiin Vestmansaarien pääsaarelle (Heimaey) hienosti ja käytiin hakemassa huoneen avain guesthousesta, jota pitää sympaattinen saksalais mummeli nimeltä Ruth. Yövyttiin helin kanssa lokakuussa 2011 myös Ruthin majatalossa ja silloin juteltiin hänen kanssaan yhtenä iltana. Ruth kertoi, että nuorena hänen unelmansa oli muuttaa Vestmannasaarille, perustaa majatalo ja tutkia lintuja. Hän toteutti unelmansa ja tapasi saarilla miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja piti majatalon.

Tuossa meidän majatalo, ikkuna ala-oikeella oli meidän huoneen ikkuna.

Ruth voivotteli lokakuussa miehensä sairastelua, nyt kun päästiin Ruthin pakeille hän selkeästi muisti minut ja Helin. Kyseltiin miehen vointia ja Ruth kertoi miehen menehtyneen vuoden 2011 lokakuun puolivälissä, vain viikko sen jälkeen kun oltiin vierailtu saarella. Hän kuitenkin aikoi jatkaa elämäänsä saarella ja itselle rakkaan majatalon ja lintuharrastuksen parissa. Ruthilla on pihalla häkki, jossa hänen lemmikki lunninsa nimeltä kísi (kissa) asustaa. Yöksi Ruth otti lunnin sisään, jottei se palelisi. Kaksi vuotta Ruthin lemmikkinä ollut lintu tunnisti nimensä ja tuli ihmettelemään piilostaan kun vähän aikaa siinä häkin edessä hoettiin että ”kissaaa, kissaaa”.

Random maisemaa Stórhöfðiltä

Jätettiin kamat huoneeseen ja hypättiin autoon. Ajettiin ensin Stórhöfði:n niemeen, joka on islannin- ja todennäköisesti koko euroopan tuulisin paikka. Niemellä on keskimäärin neljä (4) heikkotuulista päivää vuodessa. No kollega herrasmiehenä toi mukanaan maittavat säät ja saatiin nauttia Stórhöfðin vuoden ensimmäisestä vähätuulisesta päivästä. Kuljettiin pystysuoran kallioreunan päällä, koska ei tarvinnut pelätä jotta puuska paiskaisi matkaajat atlanttiin. Pudotusta veteen oli varmaan suurinpiirtein 20-30 metriä. Kierrettiin niemi kävellen ja ihasteltiin luonnon muovaamia kallioseinämiä.

Lokkeja riitti vaikka muille jakaa, koko toikin seinämä on täynnä lokkien pesiä

Koitettiin epätoivoisesti bongata lunneja, muttei koko niemen kiertämisestä huolimatta nähty yhtään. Otettiin pikainen puhelu Ruthille ja kuultiin, että lunneja oli vasta nähty Surtseyn saarella muutaman kilometrin päässä, joten lunnit olivat odotettavissa pääsaarelle vasta viikon kuluttua. Koko remmistä aisti lievän pettymyksen, mutta mahtavat maisemat ja muiden lintujen katselu sai nopeasti unohtamaan pettymyksen.

Ei näistä kuvista saa mitään käsitystä siitä kuinka korkea toikin seinä on, mutta onpa kuva ainakin.

Suunnattiin niemen kiertämisen jälkeen saaren toisella puolella (n. 6 minuutin ajomatkan päässä) sijaitsevalle laavakentälle ja pääsaaren uusimmalle osalle. Vestmannasaarten pääsaarten Heimaey:n toinen puoli on täysin kuollutta laavakenttää vuoden 1973 tulivuorenpurkauksen jäljiltä, jolloin myös osa saaren taloista tuhoutui täysin, tosin vain yksi onneton sielu kuoli purkauksessa. Tämä onneton heppu yritti ryöstää apteekkia kun purkaus alkoi ja purkauksesta vapautuneet kaasut sekä kuuman laavan tuleen sytyttämän apteekin palokaasut tappoivat sitten ukon.

Urhea Yaris tulivuoren juurella

Ajettiin -73 purkautuneen tulivuoren juurelle ja lähdettiin tallustamaan alas laavakentälle. Saaren uusimmalla osalla on merkitty pienin punaisin puumerkein reitti, jota voi kulkea suhteellisen turvallisesti, ilman pelkoa että rojahtaa johonkin laavakentän lukuisista luolista. Otettiin muutamia kuvia laavakentältä ja sen luolista ja tämän jälkeen suunnattiin takaisin majatalolle, koska kellokin oli jo vaikka ja mitä.

Laavakentän luolissa tunnelma oli varsin hämmentävä, äkkiä tekis mieli sanoa, että ihan ku ois kuussa ollu, mutta ku en oo kuussa ollu, ni enpä sano mittää.

Syötiin ja nautittiin vieraamme tuliaisina tuomaa kahden tähden jaloviinaa kortin peluun lomassa. Päätettiin myös lähteä yhdelle paikalliseen pubiin, koska oli kuitenkin lauantai-ilta. Lunni-pubissa vierailusta ei juuri ole kerrottavaa, siellä oli meidän lisäksi neljä (4) asiakasta. Saatiin alennusta oluista, koska pitäjä oli innoissaan kun ei oltu saaren varsinaisia asukkeja. Oluiden juomisen jälkeen suunnattiin nukkumaan.

Uimahallin seinää ja laavaa.

Aamulla herättiin semi aikaisin ja käytiin vielä hieman pällistelemässä itse Heimaklettur:in kaupunkia. Käytiin satamassa katsomassa vuoden 73 purkauksessa tuhoutuneen uimahallin raunioita, jotka on jätetty muistomerkiksi. Jos ei ota huomioon, että kaikki saaren asukkaat (sitä yhtä onnetonta kuollutta lukuunottamatta) jouduttiin evakuoimaan keskellä tammikuista yötä laivoilla purkauksen alkaessa, ja että puolet kaupungista tuhoutui, niin purkauksella oli myös positiivisia vaikutuksia. Saaren satama oli ennen purkausta erittäin vaarallinen paikka, koska rantautuvilla ja lähtevillä laivoilla ei ollut suojaa. Purkauksen mukana kuitenkin satamaan muodostui laavasta luonnon oma aallonmurtaja, joka teki satamasta erittäin turvallisen ja suojaisan.

Poistuminen saarilta

Ajettiin auton kanssa lauttaan ja suunnattiin takaisin isommalle saarelle. Merimatka sujui taas erittäin rauhallisissa merkeissä kannella auringonpaistetta ja maisemia ihaillessa. Laivamatkan päätyttyä käytiin vierailemassa Skógafossilla ja Seljalandsfossilla. Kiivettiin tällä kertaa Skógafossin päälle katselemaan meininkejä ja hypättiin siellä sijainneen aidan yli. Tallusteltiin jonkun aikaa jokea seuraillen kunnes löydettiin tarpeeksi rauhallinen paikka, jossa otettiin juomapulloon jäätikköjoen vettä.

Skógafoss

Siemailtiin vettä pullosta nurmikolla istuen. Ei voinut taas olla ihastelematta paikkaa, vieressä virtaa jäätikköjoki ja itse jäätikkökin näkyi  vain muutaman kilometrin päässä. Atlantin aallot löivät vain kivenheiton päässä. Muuta ei kuulunut kuin jäätikköjoen virtauksen pitämä meteli. Tuli mietittyä syntyjä syviä ja kerrankin jopa allekirjoittanut oli hiljaa.

Tuolta pikkupikku putouksien takaa haettiin pulloon vettä ja istuttii nurmikolla.

Lähdettiin ajelemaan kohti reykjaviikkia ja matka sujuikin hienosti ensimmäiset 30 kilometriä. Tämän jälkeen urheasta autostamme kuului paukaus ja sitten hävis jarrut. Soitettiin vuokrafirmaan ja pyydettiin, josko ne vois noutaa meidät takaisin reykjaviikkiin. Vuokrafirman ratkaisu oli kuitenkin se, että me ajettaisiin lähes jarruton auto reykjaviikkiin ja saataisiin sitten uusi poppaloora tilalle.

Hissukseen sitten köröteltiin reykjaviikkiin moottorijarrutuksen ja käsijarrun turvin. Matka sujui suhteellisen kivuttomasti, kiitos kuskin (!), vaikka kaikkia varmasti jossain vaiheessa huolestutti, jotta selvitäänkö elossa perille ensinkään. Päästiin kuitenkin reykiin ja vuokrafirman hepuille ilmoitettiin, että se on sitten ilmainen auto meille kahdeksi päiväksi, koska jouduttiin ajamaan auto itse reykjaviikkiin. Tämä sopi vuokrafirman edustajalle ja hänen nöyrien pahoittelujen saattelemina lähdettiin vihdoin ajelemaan tänne kämpille autolla, jossa oli jarrut.

Tunnelmapala vestmannasaarten satamasta. Kattokaa tarkkaan tonne ylös, oikeen tarkkaan.

Vaikka reissu kesti vain reilun vuorokauden, nähtiin ja koettiin paljon. Vaikka ei nähty lunneja ja vaikka ajeltiin 100 kilometriä autolla, jossa ei ollu jarruja matka oli reissu todella hieno ja se sisälsi paljon naurua ja hyvää mieltä. Suosittelen kaikille lämpimästi, että jos vierailette islannissa, niin älkää jättäkö Vestmannasaaria käymättä. Pääsaaren (Heimaey) luonto ja ääripäät ovat mahtavat. Saari on jakautunut kolmeen osaan. Ihmiset asuttavat yhtä osaa, lampaat ja merilinnut asuttavat toista osaa ja kolmatta osaa ei asuta kuin satunnaiset sammaleet ja jäkälät. Puolet saaresta henkii elämää karuista olosuhteista huolimatta ja toinen puoli on täysin kuollutta laavakivikenttää ja –luolastoa.

Vaikka varmaan näitkin edellisessä kuvassa klöntin päällä jo noi lampaat, niin kun mun kameralla otti täydellä zoomilla kuvan niin alko näkymään pienenä noi valkoset villapallerot. Siellä ne laiduntaa huolettomasti.