Uimahallit

Varoitus: Kuvia ei ole yhtään, koska kuvaaminen on ankarasti kielletty näissä laitoksissa. Ja itseasiassa oon kirjottanu tän stoorin jo joskus maaliskuun alussa, jotenkin vaan julkasu jääny.

Viime viikolla vihdoin pääsin ekoja kertoja tutustumaan kuuluisiin islantilasiin uimahalleihin. Tai ne mitään uimahalleja ole, tai siis kai ne näiden islantilaisten käsityksen mukaan on uimahalleja. Lähinnä sellasia laitoksia, joissa on sisällä pukukopit ja suihkut. Altaat on kaikki ulkona näissä perinteisissä islantilaisissa uimahalleissa. Parissa modernimmassa ja paikassa on sitten erikseen rakennettu yks sisähalli, ettei tarvii ulkona polskia.

Nää islantilaisten uimahallit sisältää (voiko sanoa sisältää jos altaat on ulkona?) yleisimmin yhden sellatteen isomman altaan (25m- tai 50m pitkä) josta suurin osa on varattu ihan matkaa uiville kuntoilijoille tai harrastelija uimareille. Yleensä se vesi noissa isommissa altaissa on jotain +30 asteen luokkaa, tai ainakin tuntuu lämpimältä kun kävelee märkänä suihkusta lumipyryn läpi sinne altaaseen. Sitten on yleensä sellattee peuhaus-allas ollu, missä on vähän matalampi pääty lapsille ja sitten vähän syvempi pääty kaikille, jotka haluaa vaan peuhata vedessä.

Huijasin, oli yks kuva. Tälläsiä kylttejä on ympäriinsä, jotta uimaan haluava löytää uimapaikan.

Kuuluisimpia lienee kuitenkin nämä ”hotpot:it”, eli nää kuumat lähteet mitä löytyy islannista ihan luonnostakin. Näissä uimahalleissa on myös tietysti sitten omat ”kuumat lähteensä”, joissa sitten istuukin yleensä väkeä vaikka kuinka ja paljon. Tälläsiä ikäänku suomen porealtaita, mut ilman poreita on useita. Ammeita on 38 – 40 astetta lämpösiä ja sitten on 40-42 asteen lämpösiä hotpotteja. Jälkimmäiset on ainakin mun henkilökohtaisesta mielestä aivan liian kuumat, ei niissä pysty lillumaan ku hetken.

Jokaisessa uimahallissa on myös höyryhuone sisäänpääsymaksun maksaneiden käytössä. Höyryhuoneita on sellasista star ship troopers mallisista kapseleista aina vanhoihin pyöreisiin betonisammioihin, joissa sitten kökitään kun putkista suihkuu tulikuumaa vesihöyryä lattioille. Noissa vanhemmissa mestoissa on tarjolla sellatteita pefletin näkösiä juttuja, jotka kuitenkin laitetaan jalkojen alle jottei ne pala kuumassa vesihöyryssä.

Uimassa käyminen onkin islannissa ennen kaikkea hirmusen sosiaalinen tapahtuma. Hotpoteissa jengi istuu ja puhelee keskenään kovasti. Paitsi jos käy niinku meille, että puhuttiin suomea hotpotissa niin paikalliset, jotka oli samassa altaassa poistuivat paikalta ja yks tokaisi ”helvetin ulkomaalaiset”. Jos oisin puhunu islantia ni ois ollu useita juttukavereita.

Uiminen maksaa 500 kruunua, eli reilut kolme (3) euroa ja sillä rahalla saa lillua ammeissa ja höyry huoneessa ihan niin kauan ku huvittaa. Uimahallit on auki aikasesta aamusta aina klo 22 asti. Ja suosittelen kyllä kaikille käymistä, on varsin päräyttävää istua lumipyryssä lämpimässä altaassa ja puhella mukavia. Aika kuluu rattosasti sekä nopeesti, kolmekaan tuntia ei tunnu missään.

Ainiin, on kaikissa uimahalleissa myös sauna. Saunaan maksaa 600 kruunua. Sauna on islannissa K-18 paikka, terveydellisiin syihin vedoten. Eikä selitys ”olen suomalainen ja saunonut vauvasta lähtien” auta yhtään mitään jos on alta 18 vuotias.

ääripäissään

Uskomaton paikka tämä maailma kun tuntuu ensin, ettei ole viikkoon mitään sanottavaa ja sitten yhtäkkiä tapahtuu yhtenä päivänä niin paljon, että tekis mieli kirjottaa kirja. Eilinen oli aivan käsittämätön päivä. Kirjottelen siitä myöhemmin lisää, tänään ei ehdi, jos vaikka huomenna sitten. Oon kuitenkin elossa ja kaikki on hyvin. Paitsi että eilen teki mieli ensin polttaa kaikki islantilaiset ihmiset ja tää koko saari ja sen jälkeen fiilikset vaihtu koko maailmaa syleilevään riemuun ja iloon. Uskomatonta toimintaa, kun ei mulla yleensä tunteet tollee mee ääripäästä toiseen.

oonkohan raskaana ....

Vestmannaeyar

Heti alkuun varoituksen sananen, tää päivitys on pirun pitkä, en jaksanu pilkkoa tätä kahteen osaan. 

Kollegani ja hyvä ystäväni saapui suomen turusta viettämään viiden (5) päivän kevätlomaa islantiin ja päätettiin hänen kanssa suunnata länsimiestensaarille, eli paikallisten kielellä Vestmansaarille. Suunnitelma oli yhtä yksinkertainen kuin matkaajatkin. Perjantaina auton vuokraus, lauantaina reilun 100 kilometrin aamuajelu ja lauttaan kohti saaria. Pääsaarelta oli guesthousesta vuokrattu jo huone valmiiksi. Ensimmäisenä päivänä tiukka tutustuminen pieneen saareen ja sen luontoon. Illalla fiilistelyä ja sunnuntaina sitten päivällä lautalla takaisin vähän isommalle saarelle (Islanti) ja parin fiiliksen mukaan valikoituvan kohteen kautta takaisin reykjaviikkiin.

Kollegan saapuessa perjantaina hänen vuokraama auto muistutti ulkoiselta habitukseltaan kuin se olisi juuri palannut normandian maihinnoususta, osumia oli tullut rutkasti, mutta jaksoi vielä liikkua viimeisillä voimillaan. Käytiin lauantai aamulla valittamassa kuinka auton jarrut puoltavat oikealle puolelle ja moottorin varotusvalo palaa. Vuokrafirman edustajan lausahdus oli, että auto on juuri katsastettu ja ei islannin valtion katsastusfirmat mitään romuja päästä läpi katsastuksesta.

Lähdettiin siis urhealla ja erittäin lommoisella sekä pikkuvikaisella Toyota Yariksella ajamaan kohti satamaa, josta lautta vestmannasaarille lähtee. Matka sujui sumussa ja vuoriston ylitysetapin lumisateessa huolettomasti ja saatiin jopa auto mukaan lauttaan sopuhintaan. Lautta länsimiesten saarille lähti monen vuoden ajan þorlakshofnin satamasta, mutta kolme (3) tuntia kestävä kyntäminen atlannin aalloissa johti lähes poikkeuksetta joka matkustajan kohdalla hillittömään merisairasteluun ja oksenteluun. Paikallisten valitusten johdosta islannin valtio päätti rakentaa maantieteellisesti lyhimmän matkan päähän saarista uuden sataman joka maksoi 50 miljoonaa islannin kruunua.

Siinä lautta vestmannasaarille, joka on saanut nimensä saaren ensimmäisen asukkaan mukaan.

Kappas kun eivät insinöörit miettineet rakentaessaan satamaa jäätikköjoen suistoon, että jäätikköjoen mukana tulee runsaasti hiekkaa ja kaiken maailman kuraa, joka jää suistoon. Tää johti sitten siihen, että jopa kesken päivän saatto laiva joutua vaihtamaan reittiään, koska hiekkaa oli tullut niin paljon ettei laiva päässyt uuteen satamaan, vaan joutui suuntaamaan reilun 100km:n päässä olevaan vanhaan satamaansa.

Matkalla satamaan soitettiin vielä varmistus soitto, että mistä satamasta laiva lähtee jos se ylipäätään lähtee. Lähtihän se ja uudesta satamastakin vielä. Merimatka sujui rauhallisesti, koska merellä ollaan vain noin 30 minuuttia. Tosin muutama heikkovatsainen matkusta ehti oksentaa jo tuona aikana. Päästiin Vestmansaarien pääsaarelle (Heimaey) hienosti ja käytiin hakemassa huoneen avain guesthousesta, jota pitää sympaattinen saksalais mummeli nimeltä Ruth. Yövyttiin helin kanssa lokakuussa 2011 myös Ruthin majatalossa ja silloin juteltiin hänen kanssaan yhtenä iltana. Ruth kertoi, että nuorena hänen unelmansa oli muuttaa Vestmannasaarille, perustaa majatalo ja tutkia lintuja. Hän toteutti unelmansa ja tapasi saarilla miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja piti majatalon.

Tuossa meidän majatalo, ikkuna ala-oikeella oli meidän huoneen ikkuna.

Ruth voivotteli lokakuussa miehensä sairastelua, nyt kun päästiin Ruthin pakeille hän selkeästi muisti minut ja Helin. Kyseltiin miehen vointia ja Ruth kertoi miehen menehtyneen vuoden 2011 lokakuun puolivälissä, vain viikko sen jälkeen kun oltiin vierailtu saarella. Hän kuitenkin aikoi jatkaa elämäänsä saarella ja itselle rakkaan majatalon ja lintuharrastuksen parissa. Ruthilla on pihalla häkki, jossa hänen lemmikki lunninsa nimeltä kísi (kissa) asustaa. Yöksi Ruth otti lunnin sisään, jottei se palelisi. Kaksi vuotta Ruthin lemmikkinä ollut lintu tunnisti nimensä ja tuli ihmettelemään piilostaan kun vähän aikaa siinä häkin edessä hoettiin että ”kissaaa, kissaaa”.

Random maisemaa Stórhöfðiltä

Jätettiin kamat huoneeseen ja hypättiin autoon. Ajettiin ensin Stórhöfði:n niemeen, joka on islannin- ja todennäköisesti koko euroopan tuulisin paikka. Niemellä on keskimäärin neljä (4) heikkotuulista päivää vuodessa. No kollega herrasmiehenä toi mukanaan maittavat säät ja saatiin nauttia Stórhöfðin vuoden ensimmäisestä vähätuulisesta päivästä. Kuljettiin pystysuoran kallioreunan päällä, koska ei tarvinnut pelätä jotta puuska paiskaisi matkaajat atlanttiin. Pudotusta veteen oli varmaan suurinpiirtein 20-30 metriä. Kierrettiin niemi kävellen ja ihasteltiin luonnon muovaamia kallioseinämiä.

Lokkeja riitti vaikka muille jakaa, koko toikin seinämä on täynnä lokkien pesiä

Koitettiin epätoivoisesti bongata lunneja, muttei koko niemen kiertämisestä huolimatta nähty yhtään. Otettiin pikainen puhelu Ruthille ja kuultiin, että lunneja oli vasta nähty Surtseyn saarella muutaman kilometrin päässä, joten lunnit olivat odotettavissa pääsaarelle vasta viikon kuluttua. Koko remmistä aisti lievän pettymyksen, mutta mahtavat maisemat ja muiden lintujen katselu sai nopeasti unohtamaan pettymyksen.

Ei näistä kuvista saa mitään käsitystä siitä kuinka korkea toikin seinä on, mutta onpa kuva ainakin.

Suunnattiin niemen kiertämisen jälkeen saaren toisella puolella (n. 6 minuutin ajomatkan päässä) sijaitsevalle laavakentälle ja pääsaaren uusimmalle osalle. Vestmannasaarten pääsaarten Heimaey:n toinen puoli on täysin kuollutta laavakenttää vuoden 1973 tulivuorenpurkauksen jäljiltä, jolloin myös osa saaren taloista tuhoutui täysin, tosin vain yksi onneton sielu kuoli purkauksessa. Tämä onneton heppu yritti ryöstää apteekkia kun purkaus alkoi ja purkauksesta vapautuneet kaasut sekä kuuman laavan tuleen sytyttämän apteekin palokaasut tappoivat sitten ukon.

Urhea Yaris tulivuoren juurella

Ajettiin -73 purkautuneen tulivuoren juurelle ja lähdettiin tallustamaan alas laavakentälle. Saaren uusimmalla osalla on merkitty pienin punaisin puumerkein reitti, jota voi kulkea suhteellisen turvallisesti, ilman pelkoa että rojahtaa johonkin laavakentän lukuisista luolista. Otettiin muutamia kuvia laavakentältä ja sen luolista ja tämän jälkeen suunnattiin takaisin majatalolle, koska kellokin oli jo vaikka ja mitä.

Laavakentän luolissa tunnelma oli varsin hämmentävä, äkkiä tekis mieli sanoa, että ihan ku ois kuussa ollu, mutta ku en oo kuussa ollu, ni enpä sano mittää.

Syötiin ja nautittiin vieraamme tuliaisina tuomaa kahden tähden jaloviinaa kortin peluun lomassa. Päätettiin myös lähteä yhdelle paikalliseen pubiin, koska oli kuitenkin lauantai-ilta. Lunni-pubissa vierailusta ei juuri ole kerrottavaa, siellä oli meidän lisäksi neljä (4) asiakasta. Saatiin alennusta oluista, koska pitäjä oli innoissaan kun ei oltu saaren varsinaisia asukkeja. Oluiden juomisen jälkeen suunnattiin nukkumaan.

Uimahallin seinää ja laavaa.

Aamulla herättiin semi aikaisin ja käytiin vielä hieman pällistelemässä itse Heimaklettur:in kaupunkia. Käytiin satamassa katsomassa vuoden 73 purkauksessa tuhoutuneen uimahallin raunioita, jotka on jätetty muistomerkiksi. Jos ei ota huomioon, että kaikki saaren asukkaat (sitä yhtä onnetonta kuollutta lukuunottamatta) jouduttiin evakuoimaan keskellä tammikuista yötä laivoilla purkauksen alkaessa, ja että puolet kaupungista tuhoutui, niin purkauksella oli myös positiivisia vaikutuksia. Saaren satama oli ennen purkausta erittäin vaarallinen paikka, koska rantautuvilla ja lähtevillä laivoilla ei ollut suojaa. Purkauksen mukana kuitenkin satamaan muodostui laavasta luonnon oma aallonmurtaja, joka teki satamasta erittäin turvallisen ja suojaisan.

Poistuminen saarilta

Ajettiin auton kanssa lauttaan ja suunnattiin takaisin isommalle saarelle. Merimatka sujui taas erittäin rauhallisissa merkeissä kannella auringonpaistetta ja maisemia ihaillessa. Laivamatkan päätyttyä käytiin vierailemassa Skógafossilla ja Seljalandsfossilla. Kiivettiin tällä kertaa Skógafossin päälle katselemaan meininkejä ja hypättiin siellä sijainneen aidan yli. Tallusteltiin jonkun aikaa jokea seuraillen kunnes löydettiin tarpeeksi rauhallinen paikka, jossa otettiin juomapulloon jäätikköjoen vettä.

Skógafoss

Siemailtiin vettä pullosta nurmikolla istuen. Ei voinut taas olla ihastelematta paikkaa, vieressä virtaa jäätikköjoki ja itse jäätikkökin näkyi  vain muutaman kilometrin päässä. Atlantin aallot löivät vain kivenheiton päässä. Muuta ei kuulunut kuin jäätikköjoen virtauksen pitämä meteli. Tuli mietittyä syntyjä syviä ja kerrankin jopa allekirjoittanut oli hiljaa.

Tuolta pikkupikku putouksien takaa haettiin pulloon vettä ja istuttii nurmikolla.

Lähdettiin ajelemaan kohti reykjaviikkia ja matka sujuikin hienosti ensimmäiset 30 kilometriä. Tämän jälkeen urheasta autostamme kuului paukaus ja sitten hävis jarrut. Soitettiin vuokrafirmaan ja pyydettiin, josko ne vois noutaa meidät takaisin reykjaviikkiin. Vuokrafirman ratkaisu oli kuitenkin se, että me ajettaisiin lähes jarruton auto reykjaviikkiin ja saataisiin sitten uusi poppaloora tilalle.

Hissukseen sitten köröteltiin reykjaviikkiin moottorijarrutuksen ja käsijarrun turvin. Matka sujui suhteellisen kivuttomasti, kiitos kuskin (!), vaikka kaikkia varmasti jossain vaiheessa huolestutti, jotta selvitäänkö elossa perille ensinkään. Päästiin kuitenkin reykiin ja vuokrafirman hepuille ilmoitettiin, että se on sitten ilmainen auto meille kahdeksi päiväksi, koska jouduttiin ajamaan auto itse reykjaviikkiin. Tämä sopi vuokrafirman edustajalle ja hänen nöyrien pahoittelujen saattelemina lähdettiin vihdoin ajelemaan tänne kämpille autolla, jossa oli jarrut.

Tunnelmapala vestmannasaarten satamasta. Kattokaa tarkkaan tonne ylös, oikeen tarkkaan.

Vaikka reissu kesti vain reilun vuorokauden, nähtiin ja koettiin paljon. Vaikka ei nähty lunneja ja vaikka ajeltiin 100 kilometriä autolla, jossa ei ollu jarruja matka oli reissu todella hieno ja se sisälsi paljon naurua ja hyvää mieltä. Suosittelen kaikille lämpimästi, että jos vierailette islannissa, niin älkää jättäkö Vestmannasaaria käymättä. Pääsaaren (Heimaey) luonto ja ääripäät ovat mahtavat. Saari on jakautunut kolmeen osaan. Ihmiset asuttavat yhtä osaa, lampaat ja merilinnut asuttavat toista osaa ja kolmatta osaa ei asuta kuin satunnaiset sammaleet ja jäkälät. Puolet saaresta henkii elämää karuista olosuhteista huolimatta ja toinen puoli on täysin kuollutta laavakivikenttää ja –luolastoa.

Vaikka varmaan näitkin edellisessä kuvassa klöntin päällä jo noi lampaat, niin kun mun kameralla otti täydellä zoomilla kuvan niin alko näkymään pienenä noi valkoset villapallerot. Siellä ne laiduntaa huolettomasti.

Aldrei fór ég suður

En koskaan mene etelään kuuluu yhdessä islannin pohjoisimmista kaupungeista järjestettävän festarin nimi. Tai varmasti on pohjoisin kaupungiksi luokiteltava asutuskeskittymä. Festarin on perustanut melkolailla tunnettu islantilainen artisti Mugison vuonna 2002. Heppu soittelee myös itse joka vuosi luonnollisesti omilla festareillaan.

Festarin kuningasideana on saada pohjosessa ja muuallakin maaseudulla islannissa asuvat tajuamaan, että ei tarvii mennä reykjavikkiin, vaan muuallakin tapahtuu. Useiden vuosien ajan jengi on paennut tuolta maaseudulta tänne reykjaviikkiin tai ulkomaille. Mugison haluaa festarilla muistuttaa, että kaikkien juuret on maaseudulla, eikä sieltä välttämättä kannata lähteä mihkään.

Itse festari järjestetään pienessä betonitehtaan hallissa. Halliin mahtuu sisään max. 700 ihmistä, mutta sen yksi seinä avataan melkein kokonaan, jotta ulkopuolellakin voi kuunnella soitantaa. Kelit on kuitenkin useina vuosina ollu niin kurjia, että pyörivä tuuli ja lumi- sekä vesimyräkät on kastellu jopa sisällä hallissa olleet katsojat, joten ulkona ei kovin moni ole viihtynyt katsomassa keikkoja. Hallin ulkopuolella oli noin 30 paikan kaljateltta ja pieni koju jossa myytiin mehua, kahvia, hodareita ja kalamuhennosta

Siinä festivaalialue koko komeudessaan

Tapahtumalla ei ole minkäänlaista pääsymaksua yleisölle. Alueella oli neljä järjestysmiestä, joiden päätehtävä oli ohjata autolla liian lähelle lavaa yrittävät vähän kauemmas. Pääsymaksujen lisäksi puuttuu kaikenlainen varsinkin suomesta festareilta tuttu alkoholivalvonta. Tai no, olihan sitä tavallaan, tapahtuman juontaja kuulutti joka yhtyeen välissä aina, että ”älkää viittikö juoda alkoholia jos lähellä on lapsia, juokaa viunat kun lapset on juossu pois teidän vierestä”

Kaksipäivänen festari kesti perjantaina 17.00 – 01.00 ja lauantaina 16.00 – 01.00. Mielenkiintonen detaili oli se, että etukäteen ilmoitetaan vain, mitkä bändit soittaa minäkin päivänä. Soittoaikatauluja ei julkisteta etukäteen missään. Tämä johtuu siitä, että festarin politiikka on, jotta bändit kerääntyvät noin tunnin ennen soiton alkamista porukalla soittopaikalle ja sitten saavat itse päättää koska haluavat esiintyä. Jokaisella bändillä oli soittoaikaa puoli tuntia. Välissä nopee roudaus ja seuraava bändi lauteille.

Esiintyjiä oli siis reilut kaksikymmentä parin päivän aikana. Suurin osa artisteista oli islantilaisia, mutta mukana oli myös artisteja Färsaarilta ja jopa joku jenkki country poppoo. Musiikki jota nää kaikki parikymmentä artistia soitti vaihteli ihan sellasesta mies ja kitara meiningistä, disco popista, räpistä, countrystä, rokista, punkista, aina grindcoren kautta kuolonmetalliin. Tosi mukava kun oli niin laaja kattaus paikalliseen musiikkiin.

Tapahtumalla on myös lieveilmiönsä kun kaiken maailman pikku anarkistit hyppii nurkista esiin ja alkaa osoittamaan verbaalista lahjakkuuttaan.

Itse tykkäsin festarista pirusti. Kävijöitä oli perjantaina varmaan max 1000 ja lauantaina vähän vähemmän. Pieni ja intiimi tapahtuma, jossa hieman yllätti että islantilaisten juomakulttuurin tuntien kukaan ei ollut aivan kamalassa kännissä. Yleisö käyttäyty hienosti ja yleisössä jorattiin vauvasta vaariin jokaisen artistin tahdissa, ihan sama oliko diskopoppia vai raskaampaa roketirollia. Todella hyvän tuulen tapahtuma ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille vierailemaan festareilla jos sattuu olemaan pääsiäisen aikoihin täällä saarella. Tosin majotus pitää varata tosi aikasin, kun alueen guesthouset ja hotellit varataan festarin ajaks täyteen jo helmikuussa (osittain siksi, että Isafjördurissa on yksi hotelli ja kaksi guesthousea).

Páska reissu, mut tulipa tehty pt2

Tää stoori on jatkoa tekstille joka löytyy tuolta.

Vika vuono ennen Isafjörduria

Uimisen jälkeen pujoteltiin vuonoja muutama tunti kohti Isafjörduria. Kiiteltiin itteämme, että tajuttiin tankata auto Holmavikissa, koska Holmavikin ja Isafjörurin välissä ei ollut yhtään bensa-asemaa. Toisaalta niiden välissä on vaan yks kaupunki, Sudavik joka tuhoutu lähes kokonaan lumivyöryssä vuonna 1995. Nyt parinsadan metrin päähän lumivyöryn alle jääneestä kylästä rakennetussa uudessa Sudavikissa asuu alta 100 ihmistä. Sudavikista on kuitenkin niin lyhyt matka Isafjörduriin, että kaikki palvelut oli keskitetty länsivuonojen pääkaupunkiin Isafjörduriin. Joka on itseasiassa varsinainen metropoli alueella, koska siellä asukkaita on vajaa 2500. Jostain syystä en ottanu yhtään kuvaa Isafjördurista, joten joudutte kattelee niitä jostain ihan muualta, vaikka google mapsista tosta, saa aika hyvän kuvan siitä miten kaupunki on rakennettu.

Isafjördur on vuorten ympäröimä kylä jännästi keskellä vuonoa. Kaupunkia on rakennettu veden päälle, koska laajenemismahdollisuutta on pirun vähä vuorista johtuen. Viereisiin kaupunkeihin pääsee pitkiä tunneleita pitkin. Tunnelien louhintajäte on kärrätty vuonoon ja niiden päälle rakennettu sitten asutusta Isafjördurilaisille. Kun päästiin lopulta keskiviikkona Isafjörduriin sää oli kivan kirkas ja muutenkin lempee. Suunnattiin sieltä sitten kohti majoituspaikkaamme Flateyrin kaupunkia.

Flateyriin ajetaan vuoren läpi, 8 km pitkän tunnelin kautta. Flateyri ja Isafjördur on saman vuoren eri puolilla. Flateyrissä sää oli tosi sumuinen. Se sijaitsee myös vuorten reunustamalla pienellä maakaistaleella ja koska tuuli paino mereltä kohti kaupunkia, niin kaikki usva kerääntyi kaupunkiin. Korkeet vuoret ei päästäny usvaa veks.

Flateyrin kaupunki koko komeudessaan, Kuvattu lumivyöryesteen päältä.

Flateyrissä asuu 273 ihmistä, tosin sieltä on tän vuoden aikana menny konkkaan jo kaks kalastusfirmaa, joten todennäköisesti kylä tulee kyllä kuolemaan pois ihan lähiaikoina. Kylässä sijaitsee bensa-asema, pubi ja kansainvälinen nukkemuseo. Pirun sympaattinen pieni kyläpahanen. Ympärillä korkeet vuoret ja hieman ku laskee katsetta, niin tunneleista louhituilla kivillä rakennetut lumivyöryesteet saa tajuamaan, kuinka pienestä on lopulta kiinni elämä tossakin kylässä jo pelkästään luonnon puolesta.

Siinä lumivyöryestettä, vieressä näkyy talot kivasti, että ymmärtää minkä kokoset noi vallit on. Myös sumu näkyy kivasti.

Meidän oli tarkoitus torstaina ajaa Dynjandifossille, joka sijaitsee hieman etelämmässä ja on kuulemma komeimpia putouksia islannissa. Kuitenkin kelien takia tie putoukselle oli poikki, joten jouduttiin tyytymään torstaina pyörimään Isafjördurissa ja sen lähialueilla. Poimittiin kyytiin yks paikallinen liftari ja vietiin se kotiinsa Bolungarvikin kaupunkiin. Sinne ajettiin 6 km pitkän tunnelin läpi, ja kaupunki oli sympaattisin ja kaunein missä oon koskaan ollu. Ihastelin kylää niin suunnattomasti, että en taaskaan ottanu yhtään kuvaa. Täytyis oppia ottamaan kuvia myös kauniista asioista. Bolungarvikissa asuu 900 ihmistä ja se on samalla tavalla vuorien "pihdeissä" kuin flateyri. 

Perjantai ja lauantai vietettiin festivaalielämää ja sunnuntaina aamulla lähdettiin ajamaan takaisin reykjaviikkiin. Koko aika kun oltiin flateyrissa ja isafjördurissa sää oli pirun sumunen. Sumu oli matalalla ja pilvet korkeemmalla. Sumun ja pilvien välissä näky jännästi kaistale vuoristoa aina.

Siinä Isafjördurin esikaupunkialuetta sumun alla.

Alkujaan oli tarkotus tosiaan kiertää koko länsivuonot, mutta kun tiet oli poikki vuonojen länsirannalla niin jouduttiin palaamaan tylsästi samaa tietä takasin kuin mitä tultiin. Keli oli muuten hyvä, paitsi, että vuoristoa ylittäessä ei ollu sumua, mutta tuuli niin paljon, että pöllyävän lumen alta ei nähny missä tie menee. Tiputeltiin kieli keskellä suuta vuoriston yli taas Holmaviikkiin ja sieltä alas reykjaviikkiin.

Tonne päälle meni tie kohti Holmavikia, kun lopulta päästiin ensin vuonon toiselle puolelle.

Maanantaina naurettiin kun luettiin uutisia. Festarin nimi Isafjördurissa on Aldrei fór ég suður eli vapaasti suomennettuna ”en koskaan mene etelään”. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli alkanut lumimyrsky joka kesti koko maanantain. Myrsky oli sen verran kova, että kaikki tiet (eli se yksi auki ollut) Isafjördurista pois suljettiin. Tiistaina oli täällä reykjavikissa meilläkin töissä aikamoinen vajaus, kun niin moni oli jumissa vieläkin Isafjördurissa tai vasta matkalla takasin tänne.

Kuka sanoo, että luonnolla ei ole huumorintajua.

Páska reissu, mut tulipa tehtyä

Pääsiäinen on tässä maassa varsin mielenkiintonen tapahtuma. Kiirastorstaista maanantaihin on vapaata käytännössä muilla, paitsi turismin parissa työskentelevillä ja baarityöntekijöillä. Mielenkiintoseks pääsiäisen vieton tekee se, että esim. baarit sulkeutuu keskiviikkona klo. 24.00 ja aukeaa taas pitkä perjantain jälkeen lauantaina klo. 00.00. La, su sekä ma baarit on normaalisti auki.

Pääsiäiseks suunnattiin pois Reykjavikista, koska tänne ei jää juuri muuta kuin turisteja pääsiäiseksi ja me ylpeät mamut ei tietenkään turistien kanssa hengata, vaan lähdetään sinne missä natiivitkin on. Pääsiäisenä maassa on oikeestaan kaks vaihtoehtoa, joko matkustaa Akureyrin kaupunkiin laskettelemaan, tai suunnata luoteis-islantiin Isafjördurin kaupunkiin, jossa järjestetään pieni sympaattinen rokkifestivaali Aldrei fór ég Suður. Myö valittiin vaihtoehdoista jälkimmäinen ja kerron myöhemmin lisää itse festareista, mut nyt kerron reissusta muuten.

Alku reissulle oli lupaava, oltiin vuokrattu Toyota yaris reissulle, koska se on kaikista näistä vuokraamojen tarjoamista autoista. Hieman kuumotti, koska länsivuonoilla tarvitsee ylittää vuoristo pariin kertaan ja tähän aikaan vuodesta on länsivuonoilla auki tasan yksi tie ja sekin ihan kelistä riippuen. Mentiin keskiviikkona päivällä hakemaan autoa, vuokraamon ukko pyöritteli päätään ja sano että he on mokannu nyt jotain, ettei ole yhtään yarista enää. Hetken keskustelun jälkeen saatiin sitten samaan hintaan Toyota Raw4 jonka seurueen saksalaisjäsen risti Helmuthiksi.

Hän on Helmuth

Oltiin sovittu yhden naamatutun suomalaisen kanssa, johon törmättiin sattumalta kaupassa, että voidaan yöpyä heidän vuokraamassa mökissä keskiviikosta sunnuntaihin. Olivat vuokranneet about 60 neliön kaksion jossa oli maakuupaikat kuudelle (6). Sen verran tiedettiin, että seurueessa olisi kolme suomalaista, yksi saksalainen, yksi jenkki ja yksi islantilainen. Myös se, että mökki sijaitsee Isafjördurista about 20 km:n päässä pienessä Flateyrin kylässä.

Alkuun oli tasasempaa maastoa

Näillä tiedoilla hypättiin autoon ja lähdettiin suunnistamaan vajaan 600 km:n ajomatkan päähän. Linnuntietä toi matka ois jotain max 400km, mutta kun länsivuonoilla ajetaan vuonoja edestakaisin niin matkaa kertyy ja aikaa kuluu. Islannissa ajaminen on suhteellisen iisiä, koska saaren ympäri menee yksi tie, jolta sitten poikkeaa tiet, jotka vie yleisimmin sisämaahan vähän tai joskus jopa kohti rannikkoa. Länsivuonoja tuo 1 (ykkös) tie ei kierrä, vaan sen ympäri menee pohjoisen kautta asfaltoitu tie Isafjörduriin asti, josta sitten alaspäin on hiekkatietä. Alue on niin vuoristoista, että lumivyöryt, mutavyöryt, vyöryt ja vaikka mitkä muut katkoo tien pirun usein. Ja koska noiden teiden takana asuu about 5000 ihmistä niin ei valtiolla ilmeisesti ole mitään kiimaa pitää teitä edes auki. Eihän tässä maassa ole esim. mitään teiden aurauskalustoa muualla kuin akureyrissä ja reykjavikissa.

Jotain random vuorenseinämä maisemaa jossa on pari jokea

Ajeltiin hissukseen kohti luodetta, pysähdeltiin vähän väliä ottamaa kuvia ja ihastelemaan maisemaa. Ensimmäinen vuoristoylitys tuli kohdalle kun poistuttiin ykköstieltä kohti pohjoista, sumu oli valtava, mutta tie hyvin auki ja ajelu vuoriston yli suju hienosti. Kohdattiin muu samaan mökkiin tuleva seurue Hólmavikin kaupungissa. Tai kaupungissa ja kaupungissa, asukkaita taitaa olla about 300. Holmavikin erikoisuus on, että siellä asuu parikin sukupolvea saman katon alla, koska kaupungissa on kaikki talot asuttuja. Kukaan ei halua alkaa rakentamaan uutta alueelle, koska on helpompi asua äitin ja isin kanssa kunnes ne kuolee ja talo siirtyy lapsille.

Holmavik vuonon toiselta puolelta

Holmavikista lähdettiin paukuttamaan tokalle vuoriston ylitykselle ja keli oli melkolailla hyvä. Sumua oli niin paljon nousun ja laskun aikana, ettei meinannut nähdä edes aurausmerkkejä. Huipulla oli lunta paljon ja se oli niin kirkasta, ettei meinannut erottaa missä loppuu vuori ja missä alkaa taivas. Tie oli kuitenkin auki ja päästiin kivasti alas vuorilta ja alettiin pujottelemaan vuonoja.

 Sumu, tsek !

Hyvin vaikee sanoo, missä vuori loppuu ja taivas alkaa. Ei uskallettu lähtee ees kattomaan miten pitkälle vuori jatkuu, kun lumen alta näky sinisemmän lumen alueita, joten ei haluttu pudota vuoristojokeen tai järveen.

Vuonojen pujottelun lomassa pysähdyttiin luonnon kuumalle lähteelle matkalla. Lähde joka oli vaan paikallisten tiedossa, koska ei sinne haluta turisteja. Sinne oli kuitenkin rakennettu pieni koppi jossa pysty vaihtamaan vaatteet. Hotpotti oli kivasti atlantin rannalla, ja eihän sitä sitten malttanu olla heittämättä talviturkkia kun sen pysty niin komeesti atlantissa heittämään ja kun lähellä oli 38 asteista vettä, joten sekaan vaan.

Sympaattinen mesta.

Tonne taustalle, kylmään (+3 asteista) atlantin valtamereen räpsähti heiskasenpojan talviturkki

Uinnin jälkeen jatkettiin kohti Isafjörduria, mutta koska tästä tulis niin helvetin pitkä päivitys niin pätkäsempä tähän tämän. Kirjottelen kakkososiota myöhemmin.

Vasenta reunaa paukutettiin vuonon pohjukkaan asti, ja sitten oikeeta reunaa takasin. Välissä oli kilsa vettä, mut ku ei siltaa kannata rakentaa, ni ajetaan sitten vajaa 100km että pääsee sen kilsan vesimäärän toiselle puolelle.

Golden Circle

Noniin, pitkästä aikaa taas koneen äärellä. Kerrottavaa ois vaikka kuinka ja paljon, mutta kerron vaan  näistä muutamasta reissusta mitä tuli tehtyä reilun viikon aikana. Tosi vaikeeta päättää miten noista kertois, haluisin loppuun asti välttää sellasta matkaopasmaista lähestymistä noihin mestoihin. Laitan joka jutusta linkin johku sivustolle jossa kertoillaan matkaopasmaisesti noista jutuista. Kerron näitä settejä siis vaan niinkuin olen ne ite kokenu.

Porukat tuli viettämään pitkää viikonloppua Reykjaviikkiin maaliskuun vikana viikonloppuna, esiteltiin vähän reykiä ensin ja sitten lauantaina pakattiin koko konkkaronkka autoon ja lähdettiin kiertämään Golden Circleä joka on kai pakollinen jokaiselle turistille. Tai jos ei pakollinen, niin ainakin sellattee jota kukaan ei halua jättää väliin. Päivässä näkee paljon ja paketissa melkein koko islannin luonto kaikkine ihmeellisyyksineen ja 

monimuotoisuuksineen.

Ensimmäiseks ajeltiin þingvellirin kansallispuistoon. Monella tapaa merkityksellinen paikka Islannin historiassa, voitte lukee siitä halutessanne lisää täältä. Itteäni sykähdytti eniten ehkä kuitenkin Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen väli. Tai siis ne yhdistyy tuolla, tai ei ne yhdisty vaan seismisestä toiminnasta johtuen vetäytyy kauemmas toisistaan. Tuolla ois päässy näkemään ihan konkreettisesti sen kuilun maan syvyyksiin, mutta se maanjäristys josta kirjottelin teki kulkureitistä sinne niin vaarallisen, ettei sinne päästetä nyt ketään.

Oikeella Pohjois-Amerikan mannerlaatta, ja vasemmalla Euroopan. Alaoikealla hieman vähemmän aktiivisempi alue, Helin pää.

Þingvellirin kansallispuistossa näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni riekkoja. Noita valkosia lintuja jotka kaivautuu lumeen jemmaan vihollisiaan. Oli varsin vänkä nähdä niitä, ne oli kansallispuiston lisäks allekirjoittaneelle asia jonka näki ensimmäistä kertaa elämässä.

Siellä ne mönkii menemään

Suunnattiin seuraavaks Geysirille. Kaikki muistaa maantiedon tunneilta, että geysiri on sellanen reikä maassa joka ruiskasee ilmaan vesisuihkun aina sillon ja tällöin. Alkuperäinen geysir joka sijaitsee tuolla kanssa on sammunut, koska tarinan mukaan, ahneet islantilaiset turistibisneksellä elävät survoivat sen täyteen saippuaa, jotta vesisuihku näyttäisi komeemmalta auringonvalossa ja että suihku olisi ihmeellisempi muutenkin. Vieressä on kuitenkin pienempi geysiri joka ruiskii (hanna haluis et tossa lukis: Ejakuloi, koska hannalla on hyva huumorintaju) about 5 minuutin välein ilmaan tulikuumaa vettä.

Edessä kiehuvaa vettä maassa, vähän taaempana myös kiehuvia jokia ja takana lumiset vuoret. Kuvaaja: J. Heiskanen

Geysirillä jotenkin tiivistyy islannin luonnon överiys kaikella tapaa. Lumisten vuorten keskellä on alue, jossa virtaa maan sisältä pulppuavia vulkaanisia jokia. Noissa joissa veden lämpötila on karvan alle 100 astetta. Ympärillä on lunta kun maassa on vesilätäköitä joissa vesi kiehuu.

Kiitos urpot joiden on pitäny mennä kokeilemaan, onko toi vesi oikeesti 100 asteista, niin alueelle on rakennettu tollatteet aidat. Kuvaaja: J. Heiskanen

Golden circlen vikana kohteena on gullfossin vesiputous. Varsin päräyttävä putous, ainakin näistä etelän putouksista. Näkee hienosti veden voiman. Ilma oli kuitenkin niin kylmä, että putouksesta pärskyvä vesi jääty ja jäätynyttä rinnettä ei saanu kävellä ihan putouksen viereen, koska se oli kuulemma hengenvaarallista. Joten vika kohde oli kieltämättä pettymys kun ei päässy ihan putouksen viereen kattelee.

Gullfoss, tonne vasemmalla reunalla olevalle pienelle nypykälle joka menee putouksen sekaan pääsee kun kelit paranee. Toi usva on putouksesta pöllyävää vettä.

Suunnattiin lopuks tonkimaan Atlantin rantaa Eyrarbakkin kaupunkiin. Eyrarbakki (korvantausta) oli alkujaan kaavailuissa suunniteltu islannin pääkaupungiks, mutta reykjavik vei lopulta voiton parempine meriyhteyksineen. Eyrabakkin ranta osottautu varsinaiseksi aarreaitaksi. Löyty vaikka ja mitä, mm. 8 golfpalloa jo aikasemmin löytyneiden seuraks.

Iloinen golfpallostaja atlantin pohjalla laskuveden aikana. Näytän muuten aivan lapselta kun ei ole viiksiä.

Reissun päätteeksi ajeltiin  þorlákshöfnin kaupunkiin haistelemaan ainutlaatuista tuoksua. Tosta kaupungista saa kämpän erittäin halvalla, koska siellä tuotetaan islantilaisten ylpeyden aihetta, kalaöljyä. Koko kaupunki haisee tuolle jumalaiselle elämän eliksiirille, kalanmaksaöljylle.

Golden circle on kyllä kaikella tavalla kiva juttu kiertää. Tosin turistien runsaus häiritsee pirusti. Suosittelen myös, että jos joskus joku intoutuu tänne tulemaan, ni vuokratkaa auto ja ajelkaa omaan tahtiin golden circle.  Auton vuokran ja bensojen hinnalla ei pääsis ku yks ihminen kiertämään turistibussilla edellämainitut kohteet, eikä turistibussilla tehtävään reissuun kuulu mitään muuta kuin ajomatkat bussilla eri kohteisiin.