hveragerði

Niin se vaan käy vähiin tämä aika tällä saarella, ainakin tältä erää. Päätettiin toka vikan viikonlopun kunniaksi suunnata tohon karvan verran etelämpänä sijaitsevan hvertagerðin kaupungin kupeeseen. Tarkoituksena oli vaeltaa noin kolme (3) kilsaa ylös jokea ja lopulta tallustella takasin. Mitäs jännää siinä sitten on ? no tietysti se, että joen lämpötila nousee kokoajan mitä ylemmäs sitä vaeltaa.

Seuratkaa tuota jokea !

Kaveri tuli noukkimaan meidät autolla sunnuntai aamulla hieman ennen puolta päivää, ja ajeltiin reilu puoli tuntia hveragerðiin. Käytiin pikaisesti kaupassa ostamassa vähän jotain purtavaa matkan varrelle. Repussa oli pakattuna eväiden lisäksi pyyhe ja uikkarit.

Vaelluksen alkuvaiheessa testattiin joen vettä ja no, ei se ollut ihan jäätikköjoki –kylmää mutta melkosen viileetä kyllä. Ei ois tehny mieli pompata sinne uimaan. Pari kilometriä vaellettiin joen reunalla menevää pientä polkua, (tai ei se ihan joen viertä menny, vaan kierti välillä vähän kauempaa, koska joen vierusta oli todella soinen ja upottava) ja saavuttiin joen ylityspaikalle. Tässä vaiheessa osa seurueesta tempasi jo kengät ja sukat pois ja pomppasi polvia myöten yllätys yllätys, lämpimään veteen kahlaamaan joen yli.

Ylityspaikalta oli vielä about kilometrin tallustelu joen alkulähteelle. Matkalla oli rutkasti kananmunan hajua, kun maa oli niin lämmintä ja vulkaaninen toiminta niin lähellä maan pintaa, että maa kiehu ja kupli monessa paikassa.

 Kaukaa katsottuna maa vaan savuaa ja ilma haisee munalta.

 Lähempää näkee kuinka maa-aines on muuttunu harmaaksi saveksi joka kiehuu kuumuudessa.

 Jossain kohdin oli kuumassa kohdassa vettä joka kiehu

Siinä virtaa pieni ja lyhyt kuuma joki, joka laskee siihen isompaan jokeen jota seurattiin.

Lopulta saavuttiin kohtaan jossa jäätikköjoki yhtyi jostain maan alta tulevaan kuumaan jokeen. Vänkä homma kun voi kädellä koittaa kävellessä, että koska on miellyttävän lämmintä vettä itselle niin voi mennä uimaan. Jokihan itsessään on melko matala, maksimissaan 20cm syvä, mutta sinne tänne on jengi rakentanu pieniä patoja, jotka nostaa vedenpinnan paikotellen aina sen verran ylemmäs että pohjan kivillä kun istuu niin vaan pää on pinnassa.

Tuossa ton padon oikeella puolella myö tsillattiin pari tuntia. Huonosti näkyy, mutta vesi oli kuitenkin sen verran lämmintä, että höyryä siitä nousi kokoajan.

Siellä köllittiin sitten joessa auringon paistaessa täydeltä terältä, välillä piti kyllä nousta rannalle vilvottelemaan. Oli pirun magee ja rentouttava reissu. Sen verran oli hyvä sää, että palo hartiat, niska ja kädet. 

Lopun kuva-arvoitus. Spottaa yllä olevasta kuvasta maan alla menevä mineraalipitoinen joki.

Kun rahat loppuu

Enteellisestä otsikosta huolimatta, allekirjoittaneen rahat eivät ole (ihan) vielä loppu.

Joku varmaan muistaakin, että islannissa sattui ja tapahtui sellattee pikku pankkikriisi vuonna 2008. Islannin kruunu oli vuonna 2007 ihan hirmusen hyvässä arvossa ja islantilaiset otti ulkomailta isoja lainoja, joita lyhentelivät sitten kruunuilla. Lyhennyksiin käytetty kruunumäärä oli tosi pieni, mutta koska kruunulla oli niin hyvä kurssi, niin summa jolla laina lopulta lyhenty oli iso. Kaikilla oli kivaa ja rahaa riitti, rakennettiin ja ostettiin uutta.

Vuonna 2008 sitten koko kupla räjähti. Kaks isoa pankkia meni konkurssiin ja ihmisiltä hävis rahat tileiltä. Kruunun arvo romahti ja yhtäkkiä ne islantilaisille pienet summat, jolla he lyhenti lainojaan ulkomaille olikin valtavia, eikä niistä pystytty suoriutumaan. Ihmiset joutu hirmusiin velkahelvetteihin ja iso osa ihmisistä lähti pois, pääasiassa norjaan tai jenkkeihin.

En nyt keskity tässä niihin syihin, mitkä johti koko hommaan, vaan näihin merkkeihin mitä tosta vuoden 2008 tapahtumasta näkee vieläkin.

Tämä on seuraavan kuvan autotallista.

Täällä reykjavikin alueella näkee valtavasti noita romahuksen johdosta tapahtuneita juttuja. Ne on pääasiassa rakennustyömaita, mutta niitä on aivan pirusti. Keskustan korkeimmat talot on tyhjiä, koska kenelläkään ei ole varaa muuttaa sinne asumaan. Kaupungin ulkopuolella on melkein valmiita isoja asuinalueita, joissa ei asu ketään. Olleet siellä tyhjillään vuodesta 2008.

Matkalla etsiään islantilaista metsää törmättiin tähän täysin autioon asuinalueeseen.

Tässä meidän vieressä on ollu iso kuoppa vuoden 2008 jälkeen, jota on nyt alettu rakentamaan kun löyty vihdoin rahoitusta rakentaa uusi opiskelija-asuntola. Harmi vaan, että 4 vuotta ei ollu rahaa rakentaa mitään. Ihan ydinkeskustassa on myynnissä kokonaisia kerrostaloja, jotka on ollu valmiina neljä vuotta, mutta joissa ei ole asunu ketään. Paljon on myös alueita joissa on vaan perustukset maassa, mutta sitten on rahat loppunu kriisin iskiessä.

Siinä kolme (3) kerrostaloa keskellä reykjavikkia, joissa on yhteensä yksi (1) asukki, muuten on kämpät tyhjinä ollu jo monta vuotta. Etummainen talo ei ole edes valmiiksi asti rakennettu. Kämppä tosta korkeesta talosta maksaa 75 miljoonaa kruunua. Tosin jokaisessa noista kämpistä on edellisen asukkaan laina myös. Kämpät myytiin ennenku talo oli valmis, mutta kriisi iski talon valmistumisen aikoihin, joten pankki on pakkolunastanu noi asunnot niiltä jotka ne osti. Ei ollu jengillä rahaa edes päästä kÿmään ostamassaan kämppässä.

Ihan ydinkeskustassa sijaitsee taloja, jotka on hylätty kun pankit on pakkolunastanu talot ihmisiltä joilla ei ole ollu varaa lainojaan. On myös pirusti taloja, jotka on palanu tai niissä on ollu vesivahinko, jotka on vaan jätetty sitten paikalleen. Kellään ei ole varaa tai halua kunnostaa tai edes purkaa noita taloja.

Tää talo kuuluu tohon samaan kompleksiin kuin ylläolevan kuvan talot.

Kaupungilla kävellessä ihmiset supattaa, että ”toi hävitti meidän rahat”. Maa on niin pirun pieni ja väkeä vähän, että kaikki tuntee ja tietää nää tyypit, jotka johti maan konkurssiin. Katkeruutta varsinkin isoja ulkomaisia pankkiireita ja mitälie heppuja vastaan on valtavasti, koska (islantilaisten mielestä) ulkomaiset ryösti islantilaisten lapsilta tulevaisuuden kun maa meni konkurssiin ja nää ulkomaalaiset pankit vaatikin lyhennyksensä normaaliin ja sovittuun tapaan. Vaan kun ei ollu rahaa, tai oli rahaa, mutta sillä ei ollu arvoa.

 Keskeltä reykjaviikkia hylätty talo. Kuva otettu multicultural day:n marssilta, josta kerron myöhemmin.

Autio talo 15 metriä keskuskadulta, talon vasemmassa yläkämpässä oli tulipalo kaks vuotta sitten. Sen jälkeen on talo ollu autio kun ei ole varaa korjata.

Parasta tässä kaikessa on se, että maailmanpankki ei enää maaliskuun jälkeen ole antanu islannin kruunulle kurssia. Asuntolainojen korot nousee hurjasti tässä lähiaikoina. Ruuan hinta on noussu 4 vuodessa lähes 100% ja kaiken muunkin hinta on noussut. Palkat on samana aikana noussu 2 %. Islannin valtio julisti juhlallisesti alkavansa maksamaan velkojaan takasin etukäteen, kun maalla menee niin hyvin. 1.4.2012 oli eräpäivä maksaa saksalle velat, mutta kuinka ollakkaan, saksa ei saanu rahojaan.

Aivan mahtava kivitalo ydinkeskustassa. Pankki on pakkolunastanu tän 2008 eikä ole sen jälkeen löytyny ostajaa. Henkilökohtaisesti haaveilen tän talon ostamisesta. On niin magee.

Suurin osa odottaa, että tänä vuonna tulee uus kriisi. Pessimistit sanoo, että ”jos maa ei tänä vuonna romahda uudestaan ni se johtuu siitä, että päättäjät valehtelee. Ens vuonna räpsähtää kaikki viimeistään”. 

Väliaikatiedotus

Kävi niin, että ei ole konetta nyt, eikä internettiä. En tiedä kauan tämä vaihe kestää, mutta päivittelyssä jonkinmoinen tauko tulee nyt pakosta. Sinäänsä virkistävää kun ei ole nettiä, mutta ei ole käryäkään maailman tapahtumista.

Poikanne maailmalla on kunnossa, mutta netitön. Kirjottelen sitten kun on netti taas kotona.

Metsän metsästys

Täällä reykjaviikissa on ollu poikkeuksellisen hyvät säät jo reilun viikon. Tai no, tilastollisesti maaliskuu oli koko maan historian lämpimin maaliskuu, mutta täällä reykjavikissa jossa kuulemma on usein paskin sää koko maassa, tuli mm. lunta ja räntää tosi paljon maaliskuussa. Huhtikuun loppu ja tää toukokuun alku on kuitenkin ollut hyvää säätä. Tai ainakin siinä mielessä, että vettä ei ole juurikaan satanut. Aurinko on paistanut monena päivänä ja lämpötila noussu varjon puolellakin jo +8 asteeseen parhaimmillaan.

Lauantaina oli taas hyvä sää kun herättiin, niin päätettiin toteuttaa jo jonkun aikaa suunniteltu pyöräretki islantilaiseen metsään. Toki islantilainen metsä sinäänsä on hauska käsite, kun ei täällä oikeen noi puut viihdy. Maakerros ennen laavakiveä on kovin ohut ja kova tuuli siihen päälle, niin ei puut saa juuriaan tarpeeks syvälle jotta voisivat pitää kiinni jostain kun tuulee pirusti. Tähän reykjavikin läheisyyteen on kuitenkin istutettu ”luonnollinen” metsä jonka reunat on viivasuorat. Noita puita on tossa niin paljon, että ne antaa toisilleen jo suojaa kovimmilla tuulilla.

Heiðmörk on ton alueen nimi ja se on istutettu laavakivikentän päälle. Ajatus on hieno, koska laavakivikentällä sijaitsee paljon luolia ja jopa yksi pieni järvi, joten luulis että näkemistä ja touhuttavaa riittäis. Lainattiin mulle pyörä kaverilta ja lähdettiin sutkuttamaan (ilman karttaa tietysti) kohti suuntaa, jossa piti olla joen joka laskee mereen siitä järveltä joka on metsän keskellä (voiko tota enää vaikeemmin sanoa?). Ajatuksena oli seurata jokea järvelle ja sitten siitä puikahtaa metsään.

Perhe piknikillä suhteellisen kivalla paikalla.

Matkalla oli kivaa jokimaisemaa pienine putouksineen ja ihan siis 20 minuutin pyöräilymatkan päässä tästä reykjavikin keskustasta. Ihmeellistä kyllä, oli myös hyväkuntoista pyörätietä joen reunusta pitkin. Islannissa pyöräilijöillä on lain mukaan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin autoilla, joten pyöräteitä ei juurikaan ole tässä reykjavikin city alueella. Kaupungin ympäri, ulkoreunoja pitkin menee pyörätie, mutta tuolla keskemmällä joutuu puikkelehtimaan autojen seassa (mikä on kohtuullisen kuumottavaa kun ottaa huomioon islantilaisen ”isoin auto määrää” ajokulttuurin).

Oli mukavaa, että jokea seurasi asfaltoitu pyörätie, hiekkainen pyöräilypolku sekä pehmeestä hiekasta tehty hevos ratsastajille oleva reitti. Joten pääs pirun läheltä seuraamaan kun islannin hevoset tölttäs menemään. Löydettiin lopulta vajaan tunnin pyöräilyn jälkeen etsimämme järvi ja lähdettiin kiertämään sitä ympäri. Järven ympäri aivan metrin päässä vedestä meni maastopyörälle hyvin soveltuva polku. Nähtiin metsää paljon, mutta se oli aidattu. Jäi vähän epäselväksi miksi se oli aidattu, mutta yksi kolo sentään aidasta löyty niin pääsi ottamaan kuvan metsästä ja sain kävyn matkamuistoksi.

Tunnelmapala järven toiselta puolelta.

Nähtiin siis metsää, muttei juurikaan päästy temmeltämään sinne. Pitäis ilmeisesti mennä autolla sieltä virallisesta portista johon metsään pääsee. Ihan oikeesti, siellä on sellattee portti missä lukee Heiðmörk ja olet saapunut metsään. Siellä puikkelehtii sitten hiekkasia autoteitä, jotta saa vähän metsämeininkiä islantilaiset autostaan käsin. On kuulemma yks laavu, jossa on tulentekopaikka. Puita ei metsästä saa kaataa, mutta ainakin yhdeltä huoltoasemalta saa ostaa klapeja, siinä säkissä on ehkä max 15 klapia ja maksaa vähän alle 20€.

Vihdoin se metsä löyty

Tavallaan siis löydettiin metsä, muttei oltu metsässä ku minuutti. Pyöräily oli kuitenkin kivaa ja vähän harmittaa, etten ottanu marjukkaa mukaan tänne. No, täytyy pitää välit ystäviin kunnossa niin ehkä saa lainata pyörää vielä toistamiseen.

Siinä ne puut pönöttää suorassa linjassa.

Esjalle

Viime tiistai (eli 1.5) oli täällä nk. työväen päivä, eli juuriltaan se sama päivä mikä suomessakin, mutta suomessa sen vietto on kulminoitunut päättömään vappuryyppäämiseen. Täällä vastaavanlaista kansallista dokaustapahtumaa ei ollu maanantai-iltana, vaikka toki baareissa oli kuulemma väkeä maanantaina. Myö mentiin kuitenkin nukkumaan suhteellisen aikasin, jotta oltiin tiistaina iskussa vaeltamaan Esjalle.

Siellä se esja möllöttää pilvien peittämänä. Tää kuva on Mosfellsbærista, eli reykjavikin ulkopuolella ollaan jo. Reykjavikista ei nakyny koko vuorta pilvien takia.

Esja on toi vuoren möhkäle jonka ”suojaan” reykjavik on tavallaan rakennettu. Tosta keskustasta kun kattoo, niin vaikuttaa siltä, että esja on ihan tossa vieressä. Se on kuitenkin todellisuudessa ton lahden toisella puolella, joten tästä meiltäkin matkaa kesti bussilla sinne juurelle 45 minuuttia. Oikein mainiosti meni bussimatka, vaikka piti bussia vaihtaa matkalla, mutta päästiin hienosti vuoren juurelle.

Kuva bussipysäkiltä vuoren juurelta. Kuvassa näkyy edessä rafla ja tuolla takana korkein kohta on se minne suunnattiin

Toi vuorihan on siis se paikka, jossa asuu islantilainen joulupukki vaimoineen ja heidän 13 lasta (siitä sadusta vaikka joskus myöhemmin). Sinäänsä mukava kohde tuo on, että siellä ei juurikaan turisteja ole. Kun maa on täynnä vuoria, geysireitä, vesiputouksia, luolia, jäätiköitä etc. niin ei turisteja kiinnosta kiivetä tolle pirun tuuliselle kasalle kun se on ”vaan” karvan alle 1000metriä korkee. Merkityillä poluilla tulikin vastaan pääasiassa paikallisia kuntoilijoita.

Maisemaa ihan alkumatkasta

Myö lähdettiin kapuamaan vuorta ylöspäin tietäen, että bussilla pääsis vuoren juurelta kohti reykjaviikkia viiden (5) tunnin päästä, joten eväitä oli paljon ja tahti tosi lepposa. Vuori on luonnonsuojelualue, joten siellä saa liikkua vaan merkityillä poluilla. Matkalla huipulle oli merkitty kuusi (6) etappia ja pidettiin ylöspäin mennessä kolme taukoa.

Huippu ei näyttäny kauheen houkuttelevalta pikkusen ennen nelos etappia.

Tälläsiä infotauluja oli joka etapilla. Paljon matkaa takana ja paljon jäljellä

Sää ei ollu paras mahdollinen, tai siis no, oli siinä hyvää ja huonoa. Huonoa se, että tästä kun lähdettiin ni ei vuorta edes näkyny kun oli pilviä niin paljon. Positiivisena kuitenkin suhteellisen rauhallinen tuuli ja tieto siitä, että sää saattaa muuttua pirun äkkiäkin (toki suuntaan jos toiseen), mutta myö aateltiin vaan aurinkoisempaa vaihtoehtoa. Sää oli hyvä aina viidenteen etappiin asti, tai siinä oli pilvien alaraja. Sen jälkeen näkyvyys kiivetä oli hyvä, mutta ku käänty katsomaan kohti Reykjaviikkia ja sen lähikaupunkeja näkymänä oli harmaa seinä.

Pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa.

Ei näy reykjavik

Jos tulee lomalle vaan reykjaviikkiin ja sattuu olee vaelluskamppeet mukana kannattaa esjalle lähtee, muuten ehkä vähän tylsä verrattuna muihin maan kohteisiin. Ensimmäiset kolme etappia polku on vaan loivaa ylämäkeä ja seurailee vuorelta laskevaa jokea, sen jälkeen alkaa jyrkempi osuus ja suurin osa paikallisista oli kävelysauvoilla liikenteessä, jottei tartte nelivedolla mennä. Viidenneltä etapilta kun lähtee kohti huippua on lumesta ja laavakivestä johtuen kiipeily jo aikalailla haastavaa. Toki sinne on tehty kettinki virityksiä vuoren rinteeseen, josta voi ottaa kiinni jos siltä tuntuu. Eli ei nyt ihan mikään cliffhanger tarvii olla.

Ei näy hirveen selkeesti, mut tossa vuoren seinämässä vasemmalla puolella on ketju, josta sai ottaa kiinni jos siltä tuntu.

Näkyvyys oli varsin heikko huipulla

Alaspäin tullessa alko näkyvyys taas hissukseen parantumaan

Kuitenkin mukava reissu kaiken kaikkiaan, tykkäsin ku pääsi pois reykjavikista hetkeks ja tykkään tästä luonnosta niin paljon, jotta se lisäs vielä kiipeemisen riemua. Aikaa meillä meni hyvin rauhalliseen tahtiin ihan huipulle ja alas rauhallisesti tullessa neljä (4) tuntia. Tsillattiin viimenen tunti ennen bussin tuloa vuoren juurella nurmikolla. On vuoren juurella muuten ravintolakin jos haluaa syyä raflaruokaa. En käyny raflassa sisällä, mutta tuntien islantilaisen ”ravintolakulttuurin” veikkaisin, että sieltä saa ostaa hampurilaisia.

Ihan huipulla on tollanen pömpeli. Päällä on metallilaatta jossa näkyy ilmansuunnat. Ja toi laatikko sisälsi vieraskirjan, johon tietty kirjotettii nimet ja maat. Vaikka oltiin huipulla about klo. 15.30 niin oltiin vasta päivän toiset huipulla. Vissiin keli vähenti muiden intoa rynnätä ihan ylös asti.

Vihreän auringonlaskun metsästys

Jules Verne on kuulemma ensimmäisenä maininnut nähneensä merillä seilatessaan ”vihreän auringonlaskun”. Eli juuri sillä samalla sekunnilla kun aurinko laskee mereen horisontissa hetkeksi leimahtaa auringon yläpuolelle pystysuoraan vihree viiva, tai sitten kun aurinko on puoliksi horisontin alapuolella aurinko menee vihreeks. (Vihreästä auringonlaskusta löytyy kuvia ja mainintoja ympäri internetsiä, joten jos et usko ni googleta.) Nämä tiedot meille kerrottuaan vierailulla ollut ystävä sai tartutettua allekirjoittaneeseen vihreän auringonlaskun metsästysvimman.

Seltjarnanesin majakka

Tässä melko lähellä meitä sijaitsee Seltjarnanesin kaupunki (reykjavikin naapurikaupunki. Reykjavik nimensä mukaan ”savujen lahti” ja seltjarnanes on toi niemi tossa lahden edessä) ja tuolla seltjarnanesin kärjessä on majakka, jonne suunnattiin metsästämään vihreää auringonlaskua. Pitäähän se kertaalleen elämässään nähdä ja jos esim. Jules Verne on nähnyt sen vain kerran tai pari ni hyvä alottaa itsekin sen metsästys jo nyt. (vaikka oon jo melko vanha)

Laskee, laskee... toi tossa edessä oleva on kaikki merenpohjaa joka on laskuveden takia esillä, joten ei lähdetty kekkuloimaan sinne hämärässä.

Seltjarnanesin majakalle ei pääse kuin laskuveden aikaan. Nousuvesi peittää kulkuväylän sinne ja tasaisin väliajoin onnettomia turisteja jää loukkuun majakalle, koska eivät ole katsoneet nousu- ja laskuveden aikatauluja.

laskee, laskee..Alko tosin jo vähän epätoivotuttamaan...

Tarkistettiin netistä, että majakalle pääsee ja suunnattiin nopeasti kohti majakkaa. Lopulta kuitenkin meni niin tiukaksi, että piti ottaa juoksuaskeleita ehtiäkseen majakan suojaksi aaltoja vastaan rakennetulle vallille katselemaan kun aurinko sukeltaa atlanttiin. Kamerallani ei kovin häävejä kuvia tapahtumasta saanut, mutta sen näkee, ettei ensimmäinen metsästysreissu tuottanut tulosta. Auringonlasku kyllä oli kaunis.

tällä kertaa jäi nk. "pää vetävään käteen"

Täytyy jatkaa metsästystä. Päivä pitenee nyt 10 minuuttia päivässä täällä, joten täytyy olla tarkkana, ettei käy vanhanaikaisesti ja jää nousuveden vangiksi yön yli majakalle.

Uimahallit

Varoitus: Kuvia ei ole yhtään, koska kuvaaminen on ankarasti kielletty näissä laitoksissa. Ja itseasiassa oon kirjottanu tän stoorin jo joskus maaliskuun alussa, jotenkin vaan julkasu jääny.

Viime viikolla vihdoin pääsin ekoja kertoja tutustumaan kuuluisiin islantilasiin uimahalleihin. Tai ne mitään uimahalleja ole, tai siis kai ne näiden islantilaisten käsityksen mukaan on uimahalleja. Lähinnä sellasia laitoksia, joissa on sisällä pukukopit ja suihkut. Altaat on kaikki ulkona näissä perinteisissä islantilaisissa uimahalleissa. Parissa modernimmassa ja paikassa on sitten erikseen rakennettu yks sisähalli, ettei tarvii ulkona polskia.

Nää islantilaisten uimahallit sisältää (voiko sanoa sisältää jos altaat on ulkona?) yleisimmin yhden sellatteen isomman altaan (25m- tai 50m pitkä) josta suurin osa on varattu ihan matkaa uiville kuntoilijoille tai harrastelija uimareille. Yleensä se vesi noissa isommissa altaissa on jotain +30 asteen luokkaa, tai ainakin tuntuu lämpimältä kun kävelee märkänä suihkusta lumipyryn läpi sinne altaaseen. Sitten on yleensä sellattee peuhaus-allas ollu, missä on vähän matalampi pääty lapsille ja sitten vähän syvempi pääty kaikille, jotka haluaa vaan peuhata vedessä.

Huijasin, oli yks kuva. Tälläsiä kylttejä on ympäriinsä, jotta uimaan haluava löytää uimapaikan.

Kuuluisimpia lienee kuitenkin nämä ”hotpot:it”, eli nää kuumat lähteet mitä löytyy islannista ihan luonnostakin. Näissä uimahalleissa on myös tietysti sitten omat ”kuumat lähteensä”, joissa sitten istuukin yleensä väkeä vaikka kuinka ja paljon. Tälläsiä ikäänku suomen porealtaita, mut ilman poreita on useita. Ammeita on 38 – 40 astetta lämpösiä ja sitten on 40-42 asteen lämpösiä hotpotteja. Jälkimmäiset on ainakin mun henkilökohtaisesta mielestä aivan liian kuumat, ei niissä pysty lillumaan ku hetken.

Jokaisessa uimahallissa on myös höyryhuone sisäänpääsymaksun maksaneiden käytössä. Höyryhuoneita on sellasista star ship troopers mallisista kapseleista aina vanhoihin pyöreisiin betonisammioihin, joissa sitten kökitään kun putkista suihkuu tulikuumaa vesihöyryä lattioille. Noissa vanhemmissa mestoissa on tarjolla sellatteita pefletin näkösiä juttuja, jotka kuitenkin laitetaan jalkojen alle jottei ne pala kuumassa vesihöyryssä.

Uimassa käyminen onkin islannissa ennen kaikkea hirmusen sosiaalinen tapahtuma. Hotpoteissa jengi istuu ja puhelee keskenään kovasti. Paitsi jos käy niinku meille, että puhuttiin suomea hotpotissa niin paikalliset, jotka oli samassa altaassa poistuivat paikalta ja yks tokaisi ”helvetin ulkomaalaiset”. Jos oisin puhunu islantia ni ois ollu useita juttukavereita.

Uiminen maksaa 500 kruunua, eli reilut kolme (3) euroa ja sillä rahalla saa lillua ammeissa ja höyry huoneessa ihan niin kauan ku huvittaa. Uimahallit on auki aikasesta aamusta aina klo 22 asti. Ja suosittelen kyllä kaikille käymistä, on varsin päräyttävää istua lumipyryssä lämpimässä altaassa ja puhella mukavia. Aika kuluu rattosasti sekä nopeesti, kolmekaan tuntia ei tunnu missään.

Ainiin, on kaikissa uimahalleissa myös sauna. Saunaan maksaa 600 kruunua. Sauna on islannissa K-18 paikka, terveydellisiin syihin vedoten. Eikä selitys ”olen suomalainen ja saunonut vauvasta lähtien” auta yhtään mitään jos on alta 18 vuotias.

ääripäissään

Uskomaton paikka tämä maailma kun tuntuu ensin, ettei ole viikkoon mitään sanottavaa ja sitten yhtäkkiä tapahtuu yhtenä päivänä niin paljon, että tekis mieli kirjottaa kirja. Eilinen oli aivan käsittämätön päivä. Kirjottelen siitä myöhemmin lisää, tänään ei ehdi, jos vaikka huomenna sitten. Oon kuitenkin elossa ja kaikki on hyvin. Paitsi että eilen teki mieli ensin polttaa kaikki islantilaiset ihmiset ja tää koko saari ja sen jälkeen fiilikset vaihtu koko maailmaa syleilevään riemuun ja iloon. Uskomatonta toimintaa, kun ei mulla yleensä tunteet tollee mee ääripäästä toiseen.

oonkohan raskaana ....

Vestmannaeyar

Heti alkuun varoituksen sananen, tää päivitys on pirun pitkä, en jaksanu pilkkoa tätä kahteen osaan. 

Kollegani ja hyvä ystäväni saapui suomen turusta viettämään viiden (5) päivän kevätlomaa islantiin ja päätettiin hänen kanssa suunnata länsimiestensaarille, eli paikallisten kielellä Vestmansaarille. Suunnitelma oli yhtä yksinkertainen kuin matkaajatkin. Perjantaina auton vuokraus, lauantaina reilun 100 kilometrin aamuajelu ja lauttaan kohti saaria. Pääsaarelta oli guesthousesta vuokrattu jo huone valmiiksi. Ensimmäisenä päivänä tiukka tutustuminen pieneen saareen ja sen luontoon. Illalla fiilistelyä ja sunnuntaina sitten päivällä lautalla takaisin vähän isommalle saarelle (Islanti) ja parin fiiliksen mukaan valikoituvan kohteen kautta takaisin reykjaviikkiin.

Kollegan saapuessa perjantaina hänen vuokraama auto muistutti ulkoiselta habitukseltaan kuin se olisi juuri palannut normandian maihinnoususta, osumia oli tullut rutkasti, mutta jaksoi vielä liikkua viimeisillä voimillaan. Käytiin lauantai aamulla valittamassa kuinka auton jarrut puoltavat oikealle puolelle ja moottorin varotusvalo palaa. Vuokrafirman edustajan lausahdus oli, että auto on juuri katsastettu ja ei islannin valtion katsastusfirmat mitään romuja päästä läpi katsastuksesta.

Lähdettiin siis urhealla ja erittäin lommoisella sekä pikkuvikaisella Toyota Yariksella ajamaan kohti satamaa, josta lautta vestmannasaarille lähtee. Matka sujui sumussa ja vuoriston ylitysetapin lumisateessa huolettomasti ja saatiin jopa auto mukaan lauttaan sopuhintaan. Lautta länsimiesten saarille lähti monen vuoden ajan þorlakshofnin satamasta, mutta kolme (3) tuntia kestävä kyntäminen atlannin aalloissa johti lähes poikkeuksetta joka matkustajan kohdalla hillittömään merisairasteluun ja oksenteluun. Paikallisten valitusten johdosta islannin valtio päätti rakentaa maantieteellisesti lyhimmän matkan päähän saarista uuden sataman joka maksoi 50 miljoonaa islannin kruunua.

Siinä lautta vestmannasaarille, joka on saanut nimensä saaren ensimmäisen asukkaan mukaan.

Kappas kun eivät insinöörit miettineet rakentaessaan satamaa jäätikköjoen suistoon, että jäätikköjoen mukana tulee runsaasti hiekkaa ja kaiken maailman kuraa, joka jää suistoon. Tää johti sitten siihen, että jopa kesken päivän saatto laiva joutua vaihtamaan reittiään, koska hiekkaa oli tullut niin paljon ettei laiva päässyt uuteen satamaan, vaan joutui suuntaamaan reilun 100km:n päässä olevaan vanhaan satamaansa.

Matkalla satamaan soitettiin vielä varmistus soitto, että mistä satamasta laiva lähtee jos se ylipäätään lähtee. Lähtihän se ja uudesta satamastakin vielä. Merimatka sujui rauhallisesti, koska merellä ollaan vain noin 30 minuuttia. Tosin muutama heikkovatsainen matkusta ehti oksentaa jo tuona aikana. Päästiin Vestmansaarien pääsaarelle (Heimaey) hienosti ja käytiin hakemassa huoneen avain guesthousesta, jota pitää sympaattinen saksalais mummeli nimeltä Ruth. Yövyttiin helin kanssa lokakuussa 2011 myös Ruthin majatalossa ja silloin juteltiin hänen kanssaan yhtenä iltana. Ruth kertoi, että nuorena hänen unelmansa oli muuttaa Vestmannasaarille, perustaa majatalo ja tutkia lintuja. Hän toteutti unelmansa ja tapasi saarilla miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja piti majatalon.

Tuossa meidän majatalo, ikkuna ala-oikeella oli meidän huoneen ikkuna.

Ruth voivotteli lokakuussa miehensä sairastelua, nyt kun päästiin Ruthin pakeille hän selkeästi muisti minut ja Helin. Kyseltiin miehen vointia ja Ruth kertoi miehen menehtyneen vuoden 2011 lokakuun puolivälissä, vain viikko sen jälkeen kun oltiin vierailtu saarella. Hän kuitenkin aikoi jatkaa elämäänsä saarella ja itselle rakkaan majatalon ja lintuharrastuksen parissa. Ruthilla on pihalla häkki, jossa hänen lemmikki lunninsa nimeltä kísi (kissa) asustaa. Yöksi Ruth otti lunnin sisään, jottei se palelisi. Kaksi vuotta Ruthin lemmikkinä ollut lintu tunnisti nimensä ja tuli ihmettelemään piilostaan kun vähän aikaa siinä häkin edessä hoettiin että ”kissaaa, kissaaa”.

Random maisemaa Stórhöfðiltä

Jätettiin kamat huoneeseen ja hypättiin autoon. Ajettiin ensin Stórhöfði:n niemeen, joka on islannin- ja todennäköisesti koko euroopan tuulisin paikka. Niemellä on keskimäärin neljä (4) heikkotuulista päivää vuodessa. No kollega herrasmiehenä toi mukanaan maittavat säät ja saatiin nauttia Stórhöfðin vuoden ensimmäisestä vähätuulisesta päivästä. Kuljettiin pystysuoran kallioreunan päällä, koska ei tarvinnut pelätä jotta puuska paiskaisi matkaajat atlanttiin. Pudotusta veteen oli varmaan suurinpiirtein 20-30 metriä. Kierrettiin niemi kävellen ja ihasteltiin luonnon muovaamia kallioseinämiä.

Lokkeja riitti vaikka muille jakaa, koko toikin seinämä on täynnä lokkien pesiä

Koitettiin epätoivoisesti bongata lunneja, muttei koko niemen kiertämisestä huolimatta nähty yhtään. Otettiin pikainen puhelu Ruthille ja kuultiin, että lunneja oli vasta nähty Surtseyn saarella muutaman kilometrin päässä, joten lunnit olivat odotettavissa pääsaarelle vasta viikon kuluttua. Koko remmistä aisti lievän pettymyksen, mutta mahtavat maisemat ja muiden lintujen katselu sai nopeasti unohtamaan pettymyksen.

Ei näistä kuvista saa mitään käsitystä siitä kuinka korkea toikin seinä on, mutta onpa kuva ainakin.

Suunnattiin niemen kiertämisen jälkeen saaren toisella puolella (n. 6 minuutin ajomatkan päässä) sijaitsevalle laavakentälle ja pääsaaren uusimmalle osalle. Vestmannasaarten pääsaarten Heimaey:n toinen puoli on täysin kuollutta laavakenttää vuoden 1973 tulivuorenpurkauksen jäljiltä, jolloin myös osa saaren taloista tuhoutui täysin, tosin vain yksi onneton sielu kuoli purkauksessa. Tämä onneton heppu yritti ryöstää apteekkia kun purkaus alkoi ja purkauksesta vapautuneet kaasut sekä kuuman laavan tuleen sytyttämän apteekin palokaasut tappoivat sitten ukon.

Urhea Yaris tulivuoren juurella

Ajettiin -73 purkautuneen tulivuoren juurelle ja lähdettiin tallustamaan alas laavakentälle. Saaren uusimmalla osalla on merkitty pienin punaisin puumerkein reitti, jota voi kulkea suhteellisen turvallisesti, ilman pelkoa että rojahtaa johonkin laavakentän lukuisista luolista. Otettiin muutamia kuvia laavakentältä ja sen luolista ja tämän jälkeen suunnattiin takaisin majatalolle, koska kellokin oli jo vaikka ja mitä.

Laavakentän luolissa tunnelma oli varsin hämmentävä, äkkiä tekis mieli sanoa, että ihan ku ois kuussa ollu, mutta ku en oo kuussa ollu, ni enpä sano mittää.

Syötiin ja nautittiin vieraamme tuliaisina tuomaa kahden tähden jaloviinaa kortin peluun lomassa. Päätettiin myös lähteä yhdelle paikalliseen pubiin, koska oli kuitenkin lauantai-ilta. Lunni-pubissa vierailusta ei juuri ole kerrottavaa, siellä oli meidän lisäksi neljä (4) asiakasta. Saatiin alennusta oluista, koska pitäjä oli innoissaan kun ei oltu saaren varsinaisia asukkeja. Oluiden juomisen jälkeen suunnattiin nukkumaan.

Uimahallin seinää ja laavaa.

Aamulla herättiin semi aikaisin ja käytiin vielä hieman pällistelemässä itse Heimaklettur:in kaupunkia. Käytiin satamassa katsomassa vuoden 73 purkauksessa tuhoutuneen uimahallin raunioita, jotka on jätetty muistomerkiksi. Jos ei ota huomioon, että kaikki saaren asukkaat (sitä yhtä onnetonta kuollutta lukuunottamatta) jouduttiin evakuoimaan keskellä tammikuista yötä laivoilla purkauksen alkaessa, ja että puolet kaupungista tuhoutui, niin purkauksella oli myös positiivisia vaikutuksia. Saaren satama oli ennen purkausta erittäin vaarallinen paikka, koska rantautuvilla ja lähtevillä laivoilla ei ollut suojaa. Purkauksen mukana kuitenkin satamaan muodostui laavasta luonnon oma aallonmurtaja, joka teki satamasta erittäin turvallisen ja suojaisan.

Poistuminen saarilta

Ajettiin auton kanssa lauttaan ja suunnattiin takaisin isommalle saarelle. Merimatka sujui taas erittäin rauhallisissa merkeissä kannella auringonpaistetta ja maisemia ihaillessa. Laivamatkan päätyttyä käytiin vierailemassa Skógafossilla ja Seljalandsfossilla. Kiivettiin tällä kertaa Skógafossin päälle katselemaan meininkejä ja hypättiin siellä sijainneen aidan yli. Tallusteltiin jonkun aikaa jokea seuraillen kunnes löydettiin tarpeeksi rauhallinen paikka, jossa otettiin juomapulloon jäätikköjoen vettä.

Skógafoss

Siemailtiin vettä pullosta nurmikolla istuen. Ei voinut taas olla ihastelematta paikkaa, vieressä virtaa jäätikköjoki ja itse jäätikkökin näkyi  vain muutaman kilometrin päässä. Atlantin aallot löivät vain kivenheiton päässä. Muuta ei kuulunut kuin jäätikköjoen virtauksen pitämä meteli. Tuli mietittyä syntyjä syviä ja kerrankin jopa allekirjoittanut oli hiljaa.

Tuolta pikkupikku putouksien takaa haettiin pulloon vettä ja istuttii nurmikolla.

Lähdettiin ajelemaan kohti reykjaviikkia ja matka sujuikin hienosti ensimmäiset 30 kilometriä. Tämän jälkeen urheasta autostamme kuului paukaus ja sitten hävis jarrut. Soitettiin vuokrafirmaan ja pyydettiin, josko ne vois noutaa meidät takaisin reykjaviikkiin. Vuokrafirman ratkaisu oli kuitenkin se, että me ajettaisiin lähes jarruton auto reykjaviikkiin ja saataisiin sitten uusi poppaloora tilalle.

Hissukseen sitten köröteltiin reykjaviikkiin moottorijarrutuksen ja käsijarrun turvin. Matka sujui suhteellisen kivuttomasti, kiitos kuskin (!), vaikka kaikkia varmasti jossain vaiheessa huolestutti, jotta selvitäänkö elossa perille ensinkään. Päästiin kuitenkin reykiin ja vuokrafirman hepuille ilmoitettiin, että se on sitten ilmainen auto meille kahdeksi päiväksi, koska jouduttiin ajamaan auto itse reykjaviikkiin. Tämä sopi vuokrafirman edustajalle ja hänen nöyrien pahoittelujen saattelemina lähdettiin vihdoin ajelemaan tänne kämpille autolla, jossa oli jarrut.

Tunnelmapala vestmannasaarten satamasta. Kattokaa tarkkaan tonne ylös, oikeen tarkkaan.

Vaikka reissu kesti vain reilun vuorokauden, nähtiin ja koettiin paljon. Vaikka ei nähty lunneja ja vaikka ajeltiin 100 kilometriä autolla, jossa ei ollu jarruja matka oli reissu todella hieno ja se sisälsi paljon naurua ja hyvää mieltä. Suosittelen kaikille lämpimästi, että jos vierailette islannissa, niin älkää jättäkö Vestmannasaaria käymättä. Pääsaaren (Heimaey) luonto ja ääripäät ovat mahtavat. Saari on jakautunut kolmeen osaan. Ihmiset asuttavat yhtä osaa, lampaat ja merilinnut asuttavat toista osaa ja kolmatta osaa ei asuta kuin satunnaiset sammaleet ja jäkälät. Puolet saaresta henkii elämää karuista olosuhteista huolimatta ja toinen puoli on täysin kuollutta laavakivikenttää ja –luolastoa.

Vaikka varmaan näitkin edellisessä kuvassa klöntin päällä jo noi lampaat, niin kun mun kameralla otti täydellä zoomilla kuvan niin alko näkymään pienenä noi valkoset villapallerot. Siellä ne laiduntaa huolettomasti.