Friends with benefits

Sain siis lopulta sen islantilaisen henkilötunnuksen, nyt olen sitten lopulta virallisesti olemassa tässä maassa. Tästä kaikesta innostuneena marssin suoraan työvoimatoimistoon kyselemään, josko ois töitä tarjolla. Ongelmakohtana on hieman nyt tässä se, että kahden kuukauden kuluttua pitää lähteä jo suomeen takasin. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä jatkuu työt turussa vanhaan malliin.

Työkkärissä nainen katteli mua hetken silmiin ja totes, että ”tarjolla on töitä vaan kesäksi”. Pian tämän jälkeen nainen kysy kummastuneena, että miks tulin ylipäätään työkkäriin hakemaan töitä, että enkö tiijä jotta ei tässä maassa työkkärin kautta parhaita töitä saa. Antoi mulle englanninkielisen lapun jossa on selitetty kaikessa yksinkertaisuudessaan, etä mikäli on kiinnostunut jostain työpaikasta tulee työnhakijan marssia sinne paikan päälle ja kysyä suoraan pomolta onko töitä.

Pakko kuitenkin myöntää, että vaikka nainen piti mua hieman hölmönä kun marssin sinne kyselemään töitä niin työkkäri oli ensimmäinen virasto jossa olen saanut ulkomaalaisena saman kohtelun kuin paikalliset ihmiset.

Tää maa siis tosiaan pyörii sillä, että kaverit ja kaverin kaverit otetaan aina töihin. Hyvä esimerkki eräästä lasten iltapäiväkerhosta, jossa esimies alkoi parisuhteeseen. Muutama viikko parisuhteen alkamisen jälkeen hän palkkasi omaksi alaisekseen (kerhon varajohtajaksi) tämän oman puolisonsa. Tää toiminta oli ihan ok, ei kukaan kyseenalaistanut hommaa, vaikkei puolisolla mitään koulutusta olekkaan, mutta ”tää nyt on maan tapa”.

Mun kannalta on hyvä, ettei täällä tarvitse välttämättä koulutusta yhtään mihkään. Riittää että on tuttuja, jotka tuntee tyyppejä jotka palkkaa sut. Toisaalta sitten taas, ei ole mitään väliä sillä mitenkä rautanen ammattilainen olet, jos sulla ei ole tuttuja hakemassas työpaikassa ei käytännössä ole mitään saumaa saada niitä töitä.

Eikai se auta kuin todeta, jotta maassa maan tavalla. Niin monesti kun on suomessa tullut se sanottua ihmisille kun on tuskailleet suomen meininkejä. Turha taistella tuulimyllyjä vastaan, pitää vaan elää niinkuin täällä eletään ja on aina eletty.


Lupaan pyhästi, että seuraavassa päivityksessä on edes yksi kuva, kun on melko raskasta lukea tollasta missä ei ole yhtään kuvaa.

Vielä yksi museo

Reykjavikissa on yksi museo, joka ei ollut auki mun aikaisemmin kirjoittamassa päivityksessä museo yöstä. Tää museo muutti tuolta pohjois-Islannista Húsavikin kaupungista Reykjaviikkiin viime syyskuussa, ilmeisesti siks että kävijöitä ois ollu paljon, mutta Húsavikin sijainti ei ollut otollinen. Kyseessä on penismuseo. Siis museo täynnä erilaisten eläinten irtileikattuja peniksiä.

Mentiin museoon kaverin ja hänen äidin kanssa, joka on täällä vierailulla. Siis Heliä vaille samalla porukalla jonka kanssa suoritettiin sunnuntaina roadtrip Vik:in kaupunkiin. Ennalta jo mietittiin, että minkälainen kokemus mahtaa olla edessä ja olihan se aikamoinen, niin mikäköhän ois oikee sana. En tiedä.

Mursun penis

Erilaisissa lasipurnukoissa oli peniksiä erilaisilta elukoilta. Marsun, kissan, lampaan, sian, koiran, poron, härän, hylkeen, erilaisten valaiden, etc. etc. ja loppuhuipentumana oli ihmisen penis. Islantilainen mies oli testamentannut peniksensä museoon ja kun kuolo koitti penis leikattiin kiveksineen irti, laitettiin pirtuun ja nyt se on esillä museossa. Museon seinillä oli myös kahden miehen alastonkuvat ja vieressä sertifikaatit sekä testamentit, että kun he kuolevat niin heidänkin peniksensä päätyvät esille museoon.

Miekkavalaan (ei ilmeisesti Keikon kuitenkaan) penis

Tää museokäynti oli kieltämättä hyvin erilainen luonteeltaan kuin ne aikasemmat museokäynnit. Eläinten penisten lisäks seinillä oli erilaisten eläinten kivespusseista tehtyjä lampunvarjostimia, puusta veistettyjä peniksiä, kuivattuja peniksiä törrötti seinillä museosta löyty myös huone joka kuvasi falloksen symboliikkaa ja historiaa kautta ihmisen historian. 

Kieltämättä käynti oli mielenkiintoinen, mutta jäi vaan mietityttämään jotta minkäköhänlaista ois työkseen leikellä peniksiä eri eläimiltä. Seinillä oli kuvia kun museon perustaja ja ainoa työntekijä leikkaa rantaan ajautuneelta kuolleelta hylkeeltä ja valaalta penistä. Jos joku miettii miks kuvia on vaan noista varsin, no kookkaista peniksistä niin esim. kissan penis oli niin pieni, ettei siitä saanut mitenkään fiksua kuvaa, jonka ois voinu laittaa tänne.

Sykähdyttävin oli kuitenkin kaskelotin penis. Jo pelkästään kaskelotin peniksen koko veti hiljaseks.

Allekirjoittanut ja kaskelotin penis

Ainiin, sain sen islantilaisen henkilöturvatunnuksen tänään. Huomenna alkaa tiukka töiden hakeminen. Johan tässä tulikin lomailtua reilu kuukausi. Aikakin mennä hommiin.

autoja autoja

Oikeestaan ensimmäinen asia mikä herätti suunnatonta hilpeyttä allekirjoittaneessa täällä islannissa, oli nämä reykjaviikki-läisten autot. Tässä maassa on keskimäärin kolme (3) autoa per talous. Yksityisautoilua on siis valtaisasti, eikä julkisilla liiku reykjavikissa kuin maahanmuuttajat ja köyhät opiskelijat. Busseja löytyy vain reykjavikin alueelta, sekä akureyristä. Kaikki siis tässä maassa liikkuu mahdollisimman paljon omilla autoillaan ja hieman on tullut mamulle sellanen kuva, että samalla lailla autot (ainakin omistajansa mukaan) kertoo tietystä statuksesta niinku suomessakin.

Kaiken maailman toyota yariksia on valtava määrä, mutta sitten on näitä täysin toisenlaisia henkilöautoja. Valtavia laivoja joissa mahdollisimman isolla lukee V8 tms. Hupaisinta on, että näitä autoja löytyy valtavasti reykjavikista, mutta kun menee tuonne muualle maahan niin ei tule vastaan näin yliampuvia autoja. Oon napsinu näitä kuvia aika monta ja laitan näitä nyt kuvanottojärjestyksessä muutaman. Laitan sitten myöhemmin lisää näitä taas.

Tää on pienin noista isoista autoista josta oon kuvan ottanut. Huomattavaa kuitenkin, että tän auton takana on toinen auto, joka ei  näy ton auton ikkunoiden läpi.

Tällä näppärällä kauppakassilla hoituu koko perheen ostokset kerralla

Tää on eniten citymaasturin näkönen kaikista mistä oon kuvan napannu. 

Merkillepantavaa on kuitenkin se, että olen törmännyt vain yhteen (1) Nissan X-trailiin. Joka on erään nimeltämainitsemattoman autoiluharrastajan mielestä maailmanhistorian paras auto, koska sillä pärjää kovissa olosuhteissa ja maantiellä. Terveisiä Pertsalle, vaikkei se tätä lue.

Roadtrip

Vallitsevista sääolosuhteista ja lumitilanteesta johtuen päätettiin skipata vaeltaminen Esjalle. Suuri suunnitelma oli, että vedetään tiukat kännit lauantaina ja sunnuntaina lähdetään kaverin ja hänen vierailulla olevan äitinsä kanssa roadtripille. Tavotteena oli päästä kaikille turisteille pakolliselle jäätikkölaguunille, jonne on täältä reykjavikista rapiat 300 km suuntaansa ja että matkalla pysähdyttäis isommille vesiputouksille ja pällisteltäis muutenkin ihmeellistä luontoa.

Lähdettiin reissuun neljän tunnin unien jälkeen about kello 1130, itsellä oli vointi varsin heikko, tästä johtuen ensimmäinen 100 kilometriä meni nukkuen ja siitä en voi enempää kertoa. Mut ravisteltiin hereille pari minuuttia ennen seljalandsfoss nimistä vesiputousta. Nopeesti vaelluskengät jalkaan ja käytiin kiertämässä vesiputous. Kyllä, seljalandsfoss on siitä tunnettu, että sen taakse pääsee kävelemään. About 30 metriä putoava vesi pöllyää varsin komeesti ympäriinsä ja kun tuulikin pirusti niin kastuttiin sitten aivan läpimäriksi. (omaa tyhmyyttä tietysti kun päätettiin, että ei näytetä turisteilta ja lähdettiin pieruverkkareissa sekä huppareissa reissuun.)

Tonne taakse pääsee siis tallustelee

Vaihtovaatteita ei tietenkään ollu, mutta jotenkin se märkyys ja lievä palelu helpotti olotilaa huomattavasti. Tästä rohkaistuneena nautin savukkeen, kun muukin seurue poltti (sosiaalinen paine=/). Olotila romahti.

Märissä kuteissa autoon koko kööri ja lähdettiin jatkamaan ajelua. Parin kymmenen kilsan päässä oli toinen putous, myös erittäin tunnettu skógarfoss (metsäputous) saanut nimensä siitä, että lähistöllä kasvaa muutama puu. Edelliseltä putoukselta viisastuneina, ei menty aivan lähelle pärskyvää vettä, jotta ei kastuttais enempää. Kuvia en jostain syystä ottanut, mutta olotila parani huomattavasti kun käveltiin putouksen ympäristössä. En polttanu ennenku matka jatku.

Köröteltiin seuraavaksi etelä-islannin suurimpaan kaupunkiin. Vik niminen metropoli sijaitsee 187 kilometriä reykjavikista. Siellä on yksi kauppa, kirkko, bensa-asema jonka yhteydessä on ”ravintola” (islantilaiseen tyyliin, saa vaan hampurilaisia ja ranskalaisia sekä jonkun random lampaan pihvin), valtava turistikauppa ja 400 asukasta. Syötiin ravintelissa ja lähdettiin katsomaan Vikin parasta ja tunnetuinta osaa, mustaa hiekkarantaa.

Kuva otettu turistikaupassa, tarkoituksena esitellä komeita pensseleitä

Merenkäynti oli varsin voimakasta ja sitä siinä porukalla pällisteltiin ja ihasteltiin. Siinä tuulessa vaatteet kuivu viimeistään ja olo oli syömisen jälkeen mitä mainioin. Unohduin kuitenkin tuijottamaan vaan merta ja syvennyin mietteisiini, enkä huomannu että muu porukka ottai 15 metriä taaksepäin. Havahduin siihen kun seisoin yhtäkkiä polvia myöden vedessä. Uppasiiiiiii. Tuli valtaisa aalto joka löi tosi pitkälle. No hienot vettä pitävät vaelluskengät toimi hienosti muuten, mutta kun varret on vaan vähän nilkan yli niin täyteen vettähän ne meni. Eikä se vesi tullu pois. Muu seurue siinä nauro mulle, kun tuli seuraava aalto ja kaverin äitelle kävi sama homma. Hienoa, että lähdetään reissuun mahdollisimman paikallisten näkösinä, eikä muka näytetä turisteilta, mutta onneks sitten mm. tämä äksidentti osoitti, että ihan turisteja ollaan. Idiootteja ja hölmöjä turisteja.

siinä vähän mustaa hiekkaa ja merta ennenku tuli aalto jaloille

Edellämainitut tapahtumat latisti hieman meininkiä ja päätettiin, että koska kellonkin on paljon lähdetään ajelemaan takasin kohti reykjaviikkia. Hieman nauratti Vik:iläisiä kun allekirjoittanut kävelee maaliskuussa paljain jaloin, koska en halunnut pitää märkiä kenkiä tai sukkia jalassa. Sama efekti oli havaittavissa paikallisissa takaisin tullessa, kun pysähdyttiin selfossiin bensa-asemalle kahville.

Reissu oli kaiken kaikkiaan varsin mainio, krapula hupeni hienosti, naurettiin paljon (toisillemme pääasiassa) ja nähtiin hienoja juttuja. Ens reissuun en valmistaudu opettamalla paikallisen karaokebaarin puolalaisille baarimikoille miten kossu-vissy tehdään. (piti sekin opettaa kaikille neljälle työntekijälle erikseen, kun ei ne voinu kommunikoida keskenään, mutta sain varsin raikkaita ja hyviä kossuvissyjä suht sopuisaan hintaan. Vaan 1000 kruunua [n. 6,5€] kappale.)

...

Mua ei oo huvittanu kirjottaa yhtään mitään pariin päivään. Harmittanut tää toimettomana oleminen niin paljon, että ei oo kehdannu tänne purkaa turhautumistaan. Tänään tuli 30 päivää täyteen siitä kun hain sitä henkilöturvatunnusta. Sen piti tulla tänään. Toisaalta, juttelin tossa yhen frendin kanssa joka sano, että hänellä meni seitsemän (7) viikkoa että sai sen sotun. Ni eikai tässä nyt vielä pidä huolestua.

Kävin maanantaina jo tuolla väestörekisterissä juttelemassa ja kyselemässä aikani kuluksi, että missä pykii kun ei poika saa sotua. Uskomatonta muuten, mutta mua palveli nyt siellä taas sama nainen kun on joka kerta palvellut. Se uskomaton kyrpäperse joka ei selkeesti tykkää työstään. No kuitenkin, nyt hän sit selas konettaan ja sano et ”pitäis sen tulla tällä viikolla”. Ei hymyilly, muttei myöskään kääntäny selkäänsä mulle. Oli selkeesti hänen mittakaavallaan ”hyvällä tuulella”.

Tää toimettomuus syö miestä aikalailla. Oon käyny juoksemassa tässä, mut jotenkin vanhuksella alkaa polvetkin olemaan niin hajalla, että ei saa vedettyä itteään ihan piippuun asti. Vaan alkaa sattumaan polviin niin paljon, että pakko lopettaa juokseminen vaikka voimia on vielä jäljellä. Sais sen sotun ni vois hakeutuu johku salille jäseneks.

Meinattiin et jos säät sallii ni kiivetään viikonloppuna Esja:lle. Se on tuo vuorenmöhkäle jonka alapuolelle reykjavik on rakennettu. Tolla pari metriä vajaa kilometrin korkusella jötkäleellä asuu mm. nää islantilaisten joulupukkisadun henkilöt. Isä- ja äitimörkö sekä niiden 13 lasta jotka käy tarkkailemassa miten jengi käyttäytyy ja tuo lahjat sun muut sitten. Kelit vaan ollu sellasia, ettei mitään asiaa lähtee kiipeemään. Toivottavasti viikonlopuks sulaa lumet vähä huipulta niin pääsee matkaan. Sieltä sit kuvia ja tarinaa.

Loppuun kuva joka kuvastaa hienosti fiiliksiä. Epäilijöille tiedoksi, en ole itse tehnyt tuota graffitia.

graffitin viestiä en siis osoita kellekkään teistä rakkaat kolme (3) lukijaani, vaan näille islannin viranomaisille.

Luonnosta ja sen ilmiöistä

Koska säästä on kiva puhua.

Tää maa on jotain ihan uskomatonta kun miettii luontoa ja sen monimuotoisuutta, sekä samalla sen karuutta ja kovuutta. Tykkään täällä ehkä eniten siitä, että täällä ihmiset ei vittuile luonnolle, vaan täällä luonto vittuilee ihmiselle. Luonto näyttää hyvin selkeesti päivittäin täällä asujalle sen mihin ihminen kuuluu. Ihmisen paikka on olla polvillaan ja koittaa jotenkin elää muuttuvien luonnonolojen keskellä.

Täällä ollessani ollu ihan uskomattomia säätilan vaihteluita. Pääosassa ollu kuitenkin tuuli, kaikella tavalla. Vaikka tuo tuulen tuntuminen täällä on jotain ihan muuta ku kotona suomessa. Paikalliset sano, että laita kunnolla päälle kun tuulee 15 m/sek ja yli. No minähän tietysti vastasin, että "olenhan minäkin rannikolla asunu ikäni ja ennenku liikutaan yli 25 m/sek tuulissa ei tunnu missään". Ah kuinka väärässä olinkaan. Jotenkin se tuuli vaan kun tuolta atlantilta painaa tulemaan niin jo toi 10m/sek tuntuu siltä, että pää irtoo ja tuuli vie miehen mennessään. Tykkään kyllä pirusti tuulesta, kaikesta tosta kärinästä huolimatta.

Lunta satanu viikottain täällä. Yhtä nopeesti ku se on tullu, se on myös sulanut pois. Hauskaa kun on vajaa 10 lämmintä ja seuraavana aamuna kun herää on lumi maassa. Päivä taas siitä niin on lumi pois ja lämpö nollassa. Sit tuleekin taas lunta yhtäkkiä ja seuraavana päivänä on taas selkeesti plussan puolella (lämpötila).

Keskiviikkona oltiin meren rannalla etsimässä aarteita taas (löysin tällä kertaa valkoisen golfpallon ja kiviä joissa vanhimmat kaiverrukset oli 1916. Sikäli mikäli kaivertajaan voi luottaa). Taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi, lämmintä oli about 5 astetta. Yht’äkkiä nousi tuuli ja alkoi satamaan lunta. Koitin kuvata siitä videota, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja jostain mereltä tulee vaakatasossa lunta, mutta ei se oikee onnistunut, enkä viitti laittaa pätkää youtubeen, jotta voisin sen tänne linkittää. Tunti lumisateen alkamisen jälkeen tuli pilvet ja ne toi muassaan lunta reilun 10 senttiä muutamassa tunnissa.

Uskomatonta myös se, miten urpo on itse. Aina kun on pakkasta ollu ja luntakin maassa, niin Heiskasen poika jaksaa ihmetellä (ääneenkin välillä), että ”kappas, ei oo meri vieläkään jäässä”. Ei opi urpo sitten millään, että toi atlantti on vähän isompi lätäkkö kuin ne kotoisat järvet, jotka jäätyy ekan yöpakkasen jälkeen. Joskus kuvitellut olevansa jotenkin maailmankansalainen ja ymmärtävänsä muualta maailmalta tulevia ja niiden juttuja, mut kyl sitä ei vaan ymmärrä näköjään ihan simppeleitäkään asioita.

Keskiviikko iltana tuli sitten tuorein näistä oudoista luonnonilmiöistä. Hyppäs listassa kärkeen, ohi vahvasti alottaneen lumisateen joka tuli siniseltä taivaalta ja vesisateen joka satoi ylöspäin. Illalla pötköttelin sängyssä yrittäen nukahtaa ja ihan puskista menetin maanjäristysneitsyyteni. Tossa alta 50 kilometrin päässä oli voimakkaimman järistyksen keskus ja se oli voimakkuudeltaan 4.2 magnitudia. Heti sen perään tuli vielä toinen, mutta se oli pienempi.

Varsin hauska ilmiö tuo maanjäristys. Toi voimakkain ei kestäny ku alta 10 sek, mut ehti kuitenkin siinä ajassa jo tulemaan sellattee fiilis, jotta ”mitä tapahtuu ja mitä nyt pitää tehdä”. Yläkerrassa joltain putos kamat alas ja mä vaan ihmettelin, jotta mikäköhän se oli. Kysyttyäni asiasta sain vastauksen: maanjäristys. Tänään sitten jatkanu kyselyitä ja saanu infoa siitä, miten pitää toimia kun iso ja voimakas maanjäristys iskee. Hauskaa se, kun miettii mitenkä suomalainen paskalehdistö (iltalehti ja iltasanomat) revittelee aiheilla ”islantilaiset pelkäävät suurta järistystä” ni eipä nää paikalliset kyllä tunnu välittävän tippaakaan jos maa järisee.

Näillä islantilaisilla on varsin mainio palvelu netissä, jossa näkyy kaikki viimesen 48 tunnin aikana islannissa olleiden maanjäristysten keskukset ja niiden voimakkuudet. Tota nyt ku seurannu ni hauskaa kun on toistakymmentä maanjäristystä päivässä, mutta nyt vasta tunsi ekan kerran ite järinän.

Jään innolla odottamaan vähän pidempään kestävää maanjäristystä ja ois mageeta jos ennen virkavapaan loppua joku tulivuorikin purkautuis vähäsen. Ois sitten ainakin ihmeteltävää ja kerrottavaa kotirintamalla. Jos ei muuta.

Ne pienet erot

Täällä tullu nyt puuhasteltua ja ihmeteltyä maailman menoa vajaan kuukauden, on monia asioita jotka on eritavalla täällä kuin himassa Suomessa. Keskityn tässä nyt vaan asioihin jotka lisää ikävää, eikä saa ymmärtämään miks asioita täällä tehdään näin, eikä niinkuin suomessa tehdään. Osittain kyse taitaa myös olla siitä, että kun allekirjoittanut on oppinut jotain, niin opitusta pois oppiminen on apinalle erittäin vaikeeta.

Kuukaudenkaan jälkeen en osaa sammuttaa valoja. Tai siis kun tässä kämpässä on kaks valokatkasijaa vierekkäin, molemmat luonnollisesti eri valoille. Kun käy niin, että toinen valo on päällä ja toinen sammutettuna, niin joka kerta kun on pitänyt sammuttaa päällä oleva valo, olen laittanut sen sammuksissa olevan päälle. Täällä noi valokatkasijat toimii eripäin ku suomessa. Tai kai sen saa säätää suomessakin kummin päin ne toimii, mutta täällä toimii erilailla kun olen tottunut.

Kumpi on päällä ja kumpi sammuksissa ?

Toinen erittäin paljon sellasia *hmph* äännähdyksiä aiheuttanut juttu on se, että täällä ei noissa keittiön vetolaatikoissa olekkaan ylimpänä leikkuulautaa. Jotenkin tottunut siihen, että jos kaipaan veitsiä/ haarukoita/lusikoita niin vaistomaisesti repäsee auki sen toiseksi ylimmän vetolaatikon. No töttöröö, täällä kun aterimia pidetään ylimmässä. Tai jos ois edes sellanen irrotettava toi aterinkaukalo, niin saishan sen siirrettyä ”kotoisamman ilmapiirin luomiseksi toiseks ylimpään. Ois kuitenki kai jotenkin hölmöä jos ekana ois jotain rompetta, ja tokana sitten aterimet.

Saishan sitä sitten toisaalta vaihdettua noiden vetolaatikoiden paikat päittäin, mutta ei jaksa nähdä vaivaa. Uskomatonta on kuitenkin sen, että kuukauden aikana kertaakaan en ole vetänyt sitä ylintä vetolaatikkoa auki ensimmäisenä kun olen kaivannu aterimia. Eihän tää siis mitään vaarallista ole, mutta turhauttaa kun ei opi, että nykäse urpo auki se ylin.

Aika hyvin taitaa asiat olla loppuviimein, jos tällätteet asiat aiheuttaa stressiä. Kyl ihmisluonto on silti vaan jännä, kun ei tahdo oppia mitään uutta asioissa, jotka on oppinu jo aikoja sitten ja tulee nykyään niinku enemmän ”selkärangasta”.

Siitä sitten, onko allekirjoittaneella edellämainittua selkärankaa, voidaan olla montaa mieltä..