Esjalle

Viime tiistai (eli 1.5) oli täällä nk. työväen päivä, eli juuriltaan se sama päivä mikä suomessakin, mutta suomessa sen vietto on kulminoitunut päättömään vappuryyppäämiseen. Täällä vastaavanlaista kansallista dokaustapahtumaa ei ollu maanantai-iltana, vaikka toki baareissa oli kuulemma väkeä maanantaina. Myö mentiin kuitenkin nukkumaan suhteellisen aikasin, jotta oltiin tiistaina iskussa vaeltamaan Esjalle.

Siellä se esja möllöttää pilvien peittämänä. Tää kuva on Mosfellsbærista, eli reykjavikin ulkopuolella ollaan jo. Reykjavikista ei nakyny koko vuorta pilvien takia.

Esja on toi vuoren möhkäle jonka ”suojaan” reykjavik on tavallaan rakennettu. Tosta keskustasta kun kattoo, niin vaikuttaa siltä, että esja on ihan tossa vieressä. Se on kuitenkin todellisuudessa ton lahden toisella puolella, joten tästä meiltäkin matkaa kesti bussilla sinne juurelle 45 minuuttia. Oikein mainiosti meni bussimatka, vaikka piti bussia vaihtaa matkalla, mutta päästiin hienosti vuoren juurelle.

Kuva bussipysäkiltä vuoren juurelta. Kuvassa näkyy edessä rafla ja tuolla takana korkein kohta on se minne suunnattiin

Toi vuorihan on siis se paikka, jossa asuu islantilainen joulupukki vaimoineen ja heidän 13 lasta (siitä sadusta vaikka joskus myöhemmin). Sinäänsä mukava kohde tuo on, että siellä ei juurikaan turisteja ole. Kun maa on täynnä vuoria, geysireitä, vesiputouksia, luolia, jäätiköitä etc. niin ei turisteja kiinnosta kiivetä tolle pirun tuuliselle kasalle kun se on ”vaan” karvan alle 1000metriä korkee. Merkityillä poluilla tulikin vastaan pääasiassa paikallisia kuntoilijoita.

Maisemaa ihan alkumatkasta

Myö lähdettiin kapuamaan vuorta ylöspäin tietäen, että bussilla pääsis vuoren juurelta kohti reykjaviikkia viiden (5) tunnin päästä, joten eväitä oli paljon ja tahti tosi lepposa. Vuori on luonnonsuojelualue, joten siellä saa liikkua vaan merkityillä poluilla. Matkalla huipulle oli merkitty kuusi (6) etappia ja pidettiin ylöspäin mennessä kolme taukoa.

Huippu ei näyttäny kauheen houkuttelevalta pikkusen ennen nelos etappia.

Tälläsiä infotauluja oli joka etapilla. Paljon matkaa takana ja paljon jäljellä

Sää ei ollu paras mahdollinen, tai siis no, oli siinä hyvää ja huonoa. Huonoa se, että tästä kun lähdettiin ni ei vuorta edes näkyny kun oli pilviä niin paljon. Positiivisena kuitenkin suhteellisen rauhallinen tuuli ja tieto siitä, että sää saattaa muuttua pirun äkkiäkin (toki suuntaan jos toiseen), mutta myö aateltiin vaan aurinkoisempaa vaihtoehtoa. Sää oli hyvä aina viidenteen etappiin asti, tai siinä oli pilvien alaraja. Sen jälkeen näkyvyys kiivetä oli hyvä, mutta ku käänty katsomaan kohti Reykjaviikkia ja sen lähikaupunkeja näkymänä oli harmaa seinä.

Pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa.

Ei näy reykjavik

Jos tulee lomalle vaan reykjaviikkiin ja sattuu olee vaelluskamppeet mukana kannattaa esjalle lähtee, muuten ehkä vähän tylsä verrattuna muihin maan kohteisiin. Ensimmäiset kolme etappia polku on vaan loivaa ylämäkeä ja seurailee vuorelta laskevaa jokea, sen jälkeen alkaa jyrkempi osuus ja suurin osa paikallisista oli kävelysauvoilla liikenteessä, jottei tartte nelivedolla mennä. Viidenneltä etapilta kun lähtee kohti huippua on lumesta ja laavakivestä johtuen kiipeily jo aikalailla haastavaa. Toki sinne on tehty kettinki virityksiä vuoren rinteeseen, josta voi ottaa kiinni jos siltä tuntuu. Eli ei nyt ihan mikään cliffhanger tarvii olla.

Ei näy hirveen selkeesti, mut tossa vuoren seinämässä vasemmalla puolella on ketju, josta sai ottaa kiinni jos siltä tuntu.

Näkyvyys oli varsin heikko huipulla

Alaspäin tullessa alko näkyvyys taas hissukseen parantumaan

Kuitenkin mukava reissu kaiken kaikkiaan, tykkäsin ku pääsi pois reykjavikista hetkeks ja tykkään tästä luonnosta niin paljon, jotta se lisäs vielä kiipeemisen riemua. Aikaa meillä meni hyvin rauhalliseen tahtiin ihan huipulle ja alas rauhallisesti tullessa neljä (4) tuntia. Tsillattiin viimenen tunti ennen bussin tuloa vuoren juurella nurmikolla. On vuoren juurella muuten ravintolakin jos haluaa syyä raflaruokaa. En käyny raflassa sisällä, mutta tuntien islantilaisen ”ravintolakulttuurin” veikkaisin, että sieltä saa ostaa hampurilaisia.

Ihan huipulla on tollanen pömpeli. Päällä on metallilaatta jossa näkyy ilmansuunnat. Ja toi laatikko sisälsi vieraskirjan, johon tietty kirjotettii nimet ja maat. Vaikka oltiin huipulla about klo. 15.30 niin oltiin vasta päivän toiset huipulla. Vissiin keli vähenti muiden intoa rynnätä ihan ylös asti.