hveragerði

Niin se vaan käy vähiin tämä aika tällä saarella, ainakin tältä erää. Päätettiin toka vikan viikonlopun kunniaksi suunnata tohon karvan verran etelämpänä sijaitsevan hvertagerðin kaupungin kupeeseen. Tarkoituksena oli vaeltaa noin kolme (3) kilsaa ylös jokea ja lopulta tallustella takasin. Mitäs jännää siinä sitten on ? no tietysti se, että joen lämpötila nousee kokoajan mitä ylemmäs sitä vaeltaa.

Seuratkaa tuota jokea !

Kaveri tuli noukkimaan meidät autolla sunnuntai aamulla hieman ennen puolta päivää, ja ajeltiin reilu puoli tuntia hveragerðiin. Käytiin pikaisesti kaupassa ostamassa vähän jotain purtavaa matkan varrelle. Repussa oli pakattuna eväiden lisäksi pyyhe ja uikkarit.

Vaelluksen alkuvaiheessa testattiin joen vettä ja no, ei se ollut ihan jäätikköjoki –kylmää mutta melkosen viileetä kyllä. Ei ois tehny mieli pompata sinne uimaan. Pari kilometriä vaellettiin joen reunalla menevää pientä polkua, (tai ei se ihan joen viertä menny, vaan kierti välillä vähän kauempaa, koska joen vierusta oli todella soinen ja upottava) ja saavuttiin joen ylityspaikalle. Tässä vaiheessa osa seurueesta tempasi jo kengät ja sukat pois ja pomppasi polvia myöten yllätys yllätys, lämpimään veteen kahlaamaan joen yli.

Ylityspaikalta oli vielä about kilometrin tallustelu joen alkulähteelle. Matkalla oli rutkasti kananmunan hajua, kun maa oli niin lämmintä ja vulkaaninen toiminta niin lähellä maan pintaa, että maa kiehu ja kupli monessa paikassa.

 Kaukaa katsottuna maa vaan savuaa ja ilma haisee munalta.

 Lähempää näkee kuinka maa-aines on muuttunu harmaaksi saveksi joka kiehuu kuumuudessa.

 Jossain kohdin oli kuumassa kohdassa vettä joka kiehu

Siinä virtaa pieni ja lyhyt kuuma joki, joka laskee siihen isompaan jokeen jota seurattiin.

Lopulta saavuttiin kohtaan jossa jäätikköjoki yhtyi jostain maan alta tulevaan kuumaan jokeen. Vänkä homma kun voi kädellä koittaa kävellessä, että koska on miellyttävän lämmintä vettä itselle niin voi mennä uimaan. Jokihan itsessään on melko matala, maksimissaan 20cm syvä, mutta sinne tänne on jengi rakentanu pieniä patoja, jotka nostaa vedenpinnan paikotellen aina sen verran ylemmäs että pohjan kivillä kun istuu niin vaan pää on pinnassa.

Tuossa ton padon oikeella puolella myö tsillattiin pari tuntia. Huonosti näkyy, mutta vesi oli kuitenkin sen verran lämmintä, että höyryä siitä nousi kokoajan.

Siellä köllittiin sitten joessa auringon paistaessa täydeltä terältä, välillä piti kyllä nousta rannalle vilvottelemaan. Oli pirun magee ja rentouttava reissu. Sen verran oli hyvä sää, että palo hartiat, niska ja kädet. 

Lopun kuva-arvoitus. Spottaa yllä olevasta kuvasta maan alla menevä mineraalipitoinen joki.

Kun rahat loppuu

Enteellisestä otsikosta huolimatta, allekirjoittaneen rahat eivät ole (ihan) vielä loppu.

Joku varmaan muistaakin, että islannissa sattui ja tapahtui sellattee pikku pankkikriisi vuonna 2008. Islannin kruunu oli vuonna 2007 ihan hirmusen hyvässä arvossa ja islantilaiset otti ulkomailta isoja lainoja, joita lyhentelivät sitten kruunuilla. Lyhennyksiin käytetty kruunumäärä oli tosi pieni, mutta koska kruunulla oli niin hyvä kurssi, niin summa jolla laina lopulta lyhenty oli iso. Kaikilla oli kivaa ja rahaa riitti, rakennettiin ja ostettiin uutta.

Vuonna 2008 sitten koko kupla räjähti. Kaks isoa pankkia meni konkurssiin ja ihmisiltä hävis rahat tileiltä. Kruunun arvo romahti ja yhtäkkiä ne islantilaisille pienet summat, jolla he lyhenti lainojaan ulkomaille olikin valtavia, eikä niistä pystytty suoriutumaan. Ihmiset joutu hirmusiin velkahelvetteihin ja iso osa ihmisistä lähti pois, pääasiassa norjaan tai jenkkeihin.

En nyt keskity tässä niihin syihin, mitkä johti koko hommaan, vaan näihin merkkeihin mitä tosta vuoden 2008 tapahtumasta näkee vieläkin.

Tämä on seuraavan kuvan autotallista.

Täällä reykjavikin alueella näkee valtavasti noita romahuksen johdosta tapahtuneita juttuja. Ne on pääasiassa rakennustyömaita, mutta niitä on aivan pirusti. Keskustan korkeimmat talot on tyhjiä, koska kenelläkään ei ole varaa muuttaa sinne asumaan. Kaupungin ulkopuolella on melkein valmiita isoja asuinalueita, joissa ei asu ketään. Olleet siellä tyhjillään vuodesta 2008.

Matkalla etsiään islantilaista metsää törmättiin tähän täysin autioon asuinalueeseen.

Tässä meidän vieressä on ollu iso kuoppa vuoden 2008 jälkeen, jota on nyt alettu rakentamaan kun löyty vihdoin rahoitusta rakentaa uusi opiskelija-asuntola. Harmi vaan, että 4 vuotta ei ollu rahaa rakentaa mitään. Ihan ydinkeskustassa on myynnissä kokonaisia kerrostaloja, jotka on ollu valmiina neljä vuotta, mutta joissa ei ole asunu ketään. Paljon on myös alueita joissa on vaan perustukset maassa, mutta sitten on rahat loppunu kriisin iskiessä.

Siinä kolme (3) kerrostaloa keskellä reykjavikkia, joissa on yhteensä yksi (1) asukki, muuten on kämpät tyhjinä ollu jo monta vuotta. Etummainen talo ei ole edes valmiiksi asti rakennettu. Kämppä tosta korkeesta talosta maksaa 75 miljoonaa kruunua. Tosin jokaisessa noista kämpistä on edellisen asukkaan laina myös. Kämpät myytiin ennenku talo oli valmis, mutta kriisi iski talon valmistumisen aikoihin, joten pankki on pakkolunastanu noi asunnot niiltä jotka ne osti. Ei ollu jengillä rahaa edes päästä kÿmään ostamassaan kämppässä.

Ihan ydinkeskustassa sijaitsee taloja, jotka on hylätty kun pankit on pakkolunastanu talot ihmisiltä joilla ei ole ollu varaa lainojaan. On myös pirusti taloja, jotka on palanu tai niissä on ollu vesivahinko, jotka on vaan jätetty sitten paikalleen. Kellään ei ole varaa tai halua kunnostaa tai edes purkaa noita taloja.

Tää talo kuuluu tohon samaan kompleksiin kuin ylläolevan kuvan talot.

Kaupungilla kävellessä ihmiset supattaa, että ”toi hävitti meidän rahat”. Maa on niin pirun pieni ja väkeä vähän, että kaikki tuntee ja tietää nää tyypit, jotka johti maan konkurssiin. Katkeruutta varsinkin isoja ulkomaisia pankkiireita ja mitälie heppuja vastaan on valtavasti, koska (islantilaisten mielestä) ulkomaiset ryösti islantilaisten lapsilta tulevaisuuden kun maa meni konkurssiin ja nää ulkomaalaiset pankit vaatikin lyhennyksensä normaaliin ja sovittuun tapaan. Vaan kun ei ollu rahaa, tai oli rahaa, mutta sillä ei ollu arvoa.

 Keskeltä reykjaviikkia hylätty talo. Kuva otettu multicultural day:n marssilta, josta kerron myöhemmin.

Autio talo 15 metriä keskuskadulta, talon vasemmassa yläkämpässä oli tulipalo kaks vuotta sitten. Sen jälkeen on talo ollu autio kun ei ole varaa korjata.

Parasta tässä kaikessa on se, että maailmanpankki ei enää maaliskuun jälkeen ole antanu islannin kruunulle kurssia. Asuntolainojen korot nousee hurjasti tässä lähiaikoina. Ruuan hinta on noussu 4 vuodessa lähes 100% ja kaiken muunkin hinta on noussut. Palkat on samana aikana noussu 2 %. Islannin valtio julisti juhlallisesti alkavansa maksamaan velkojaan takasin etukäteen, kun maalla menee niin hyvin. 1.4.2012 oli eräpäivä maksaa saksalle velat, mutta kuinka ollakkaan, saksa ei saanu rahojaan.

Aivan mahtava kivitalo ydinkeskustassa. Pankki on pakkolunastanu tän 2008 eikä ole sen jälkeen löytyny ostajaa. Henkilökohtaisesti haaveilen tän talon ostamisesta. On niin magee.

Suurin osa odottaa, että tänä vuonna tulee uus kriisi. Pessimistit sanoo, että ”jos maa ei tänä vuonna romahda uudestaan ni se johtuu siitä, että päättäjät valehtelee. Ens vuonna räpsähtää kaikki viimeistään”. 

Väliaikatiedotus

Kävi niin, että ei ole konetta nyt, eikä internettiä. En tiedä kauan tämä vaihe kestää, mutta päivittelyssä jonkinmoinen tauko tulee nyt pakosta. Sinäänsä virkistävää kun ei ole nettiä, mutta ei ole käryäkään maailman tapahtumista.

Poikanne maailmalla on kunnossa, mutta netitön. Kirjottelen sitten kun on netti taas kotona.

Metsän metsästys

Täällä reykjaviikissa on ollu poikkeuksellisen hyvät säät jo reilun viikon. Tai no, tilastollisesti maaliskuu oli koko maan historian lämpimin maaliskuu, mutta täällä reykjavikissa jossa kuulemma on usein paskin sää koko maassa, tuli mm. lunta ja räntää tosi paljon maaliskuussa. Huhtikuun loppu ja tää toukokuun alku on kuitenkin ollut hyvää säätä. Tai ainakin siinä mielessä, että vettä ei ole juurikaan satanut. Aurinko on paistanut monena päivänä ja lämpötila noussu varjon puolellakin jo +8 asteeseen parhaimmillaan.

Lauantaina oli taas hyvä sää kun herättiin, niin päätettiin toteuttaa jo jonkun aikaa suunniteltu pyöräretki islantilaiseen metsään. Toki islantilainen metsä sinäänsä on hauska käsite, kun ei täällä oikeen noi puut viihdy. Maakerros ennen laavakiveä on kovin ohut ja kova tuuli siihen päälle, niin ei puut saa juuriaan tarpeeks syvälle jotta voisivat pitää kiinni jostain kun tuulee pirusti. Tähän reykjavikin läheisyyteen on kuitenkin istutettu ”luonnollinen” metsä jonka reunat on viivasuorat. Noita puita on tossa niin paljon, että ne antaa toisilleen jo suojaa kovimmilla tuulilla.

Heiðmörk on ton alueen nimi ja se on istutettu laavakivikentän päälle. Ajatus on hieno, koska laavakivikentällä sijaitsee paljon luolia ja jopa yksi pieni järvi, joten luulis että näkemistä ja touhuttavaa riittäis. Lainattiin mulle pyörä kaverilta ja lähdettiin sutkuttamaan (ilman karttaa tietysti) kohti suuntaa, jossa piti olla joen joka laskee mereen siitä järveltä joka on metsän keskellä (voiko tota enää vaikeemmin sanoa?). Ajatuksena oli seurata jokea järvelle ja sitten siitä puikahtaa metsään.

Perhe piknikillä suhteellisen kivalla paikalla.

Matkalla oli kivaa jokimaisemaa pienine putouksineen ja ihan siis 20 minuutin pyöräilymatkan päässä tästä reykjavikin keskustasta. Ihmeellistä kyllä, oli myös hyväkuntoista pyörätietä joen reunusta pitkin. Islannissa pyöräilijöillä on lain mukaan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin autoilla, joten pyöräteitä ei juurikaan ole tässä reykjavikin city alueella. Kaupungin ympäri, ulkoreunoja pitkin menee pyörätie, mutta tuolla keskemmällä joutuu puikkelehtimaan autojen seassa (mikä on kohtuullisen kuumottavaa kun ottaa huomioon islantilaisen ”isoin auto määrää” ajokulttuurin).

Oli mukavaa, että jokea seurasi asfaltoitu pyörätie, hiekkainen pyöräilypolku sekä pehmeestä hiekasta tehty hevos ratsastajille oleva reitti. Joten pääs pirun läheltä seuraamaan kun islannin hevoset tölttäs menemään. Löydettiin lopulta vajaan tunnin pyöräilyn jälkeen etsimämme järvi ja lähdettiin kiertämään sitä ympäri. Järven ympäri aivan metrin päässä vedestä meni maastopyörälle hyvin soveltuva polku. Nähtiin metsää paljon, mutta se oli aidattu. Jäi vähän epäselväksi miksi se oli aidattu, mutta yksi kolo sentään aidasta löyty niin pääsi ottamaan kuvan metsästä ja sain kävyn matkamuistoksi.

Tunnelmapala järven toiselta puolelta.

Nähtiin siis metsää, muttei juurikaan päästy temmeltämään sinne. Pitäis ilmeisesti mennä autolla sieltä virallisesta portista johon metsään pääsee. Ihan oikeesti, siellä on sellattee portti missä lukee Heiðmörk ja olet saapunut metsään. Siellä puikkelehtii sitten hiekkasia autoteitä, jotta saa vähän metsämeininkiä islantilaiset autostaan käsin. On kuulemma yks laavu, jossa on tulentekopaikka. Puita ei metsästä saa kaataa, mutta ainakin yhdeltä huoltoasemalta saa ostaa klapeja, siinä säkissä on ehkä max 15 klapia ja maksaa vähän alle 20€.

Vihdoin se metsä löyty

Tavallaan siis löydettiin metsä, muttei oltu metsässä ku minuutti. Pyöräily oli kuitenkin kivaa ja vähän harmittaa, etten ottanu marjukkaa mukaan tänne. No, täytyy pitää välit ystäviin kunnossa niin ehkä saa lainata pyörää vielä toistamiseen.

Siinä ne puut pönöttää suorassa linjassa.

Esjalle

Viime tiistai (eli 1.5) oli täällä nk. työväen päivä, eli juuriltaan se sama päivä mikä suomessakin, mutta suomessa sen vietto on kulminoitunut päättömään vappuryyppäämiseen. Täällä vastaavanlaista kansallista dokaustapahtumaa ei ollu maanantai-iltana, vaikka toki baareissa oli kuulemma väkeä maanantaina. Myö mentiin kuitenkin nukkumaan suhteellisen aikasin, jotta oltiin tiistaina iskussa vaeltamaan Esjalle.

Siellä se esja möllöttää pilvien peittämänä. Tää kuva on Mosfellsbærista, eli reykjavikin ulkopuolella ollaan jo. Reykjavikista ei nakyny koko vuorta pilvien takia.

Esja on toi vuoren möhkäle jonka ”suojaan” reykjavik on tavallaan rakennettu. Tosta keskustasta kun kattoo, niin vaikuttaa siltä, että esja on ihan tossa vieressä. Se on kuitenkin todellisuudessa ton lahden toisella puolella, joten tästä meiltäkin matkaa kesti bussilla sinne juurelle 45 minuuttia. Oikein mainiosti meni bussimatka, vaikka piti bussia vaihtaa matkalla, mutta päästiin hienosti vuoren juurelle.

Kuva bussipysäkiltä vuoren juurelta. Kuvassa näkyy edessä rafla ja tuolla takana korkein kohta on se minne suunnattiin

Toi vuorihan on siis se paikka, jossa asuu islantilainen joulupukki vaimoineen ja heidän 13 lasta (siitä sadusta vaikka joskus myöhemmin). Sinäänsä mukava kohde tuo on, että siellä ei juurikaan turisteja ole. Kun maa on täynnä vuoria, geysireitä, vesiputouksia, luolia, jäätiköitä etc. niin ei turisteja kiinnosta kiivetä tolle pirun tuuliselle kasalle kun se on ”vaan” karvan alle 1000metriä korkee. Merkityillä poluilla tulikin vastaan pääasiassa paikallisia kuntoilijoita.

Maisemaa ihan alkumatkasta

Myö lähdettiin kapuamaan vuorta ylöspäin tietäen, että bussilla pääsis vuoren juurelta kohti reykjaviikkia viiden (5) tunnin päästä, joten eväitä oli paljon ja tahti tosi lepposa. Vuori on luonnonsuojelualue, joten siellä saa liikkua vaan merkityillä poluilla. Matkalla huipulle oli merkitty kuusi (6) etappia ja pidettiin ylöspäin mennessä kolme taukoa.

Huippu ei näyttäny kauheen houkuttelevalta pikkusen ennen nelos etappia.

Tälläsiä infotauluja oli joka etapilla. Paljon matkaa takana ja paljon jäljellä

Sää ei ollu paras mahdollinen, tai siis no, oli siinä hyvää ja huonoa. Huonoa se, että tästä kun lähdettiin ni ei vuorta edes näkyny kun oli pilviä niin paljon. Positiivisena kuitenkin suhteellisen rauhallinen tuuli ja tieto siitä, että sää saattaa muuttua pirun äkkiäkin (toki suuntaan jos toiseen), mutta myö aateltiin vaan aurinkoisempaa vaihtoehtoa. Sää oli hyvä aina viidenteen etappiin asti, tai siinä oli pilvien alaraja. Sen jälkeen näkyvyys kiivetä oli hyvä, mutta ku käänty katsomaan kohti Reykjaviikkia ja sen lähikaupunkeja näkymänä oli harmaa seinä.

Pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa.

Ei näy reykjavik

Jos tulee lomalle vaan reykjaviikkiin ja sattuu olee vaelluskamppeet mukana kannattaa esjalle lähtee, muuten ehkä vähän tylsä verrattuna muihin maan kohteisiin. Ensimmäiset kolme etappia polku on vaan loivaa ylämäkeä ja seurailee vuorelta laskevaa jokea, sen jälkeen alkaa jyrkempi osuus ja suurin osa paikallisista oli kävelysauvoilla liikenteessä, jottei tartte nelivedolla mennä. Viidenneltä etapilta kun lähtee kohti huippua on lumesta ja laavakivestä johtuen kiipeily jo aikalailla haastavaa. Toki sinne on tehty kettinki virityksiä vuoren rinteeseen, josta voi ottaa kiinni jos siltä tuntuu. Eli ei nyt ihan mikään cliffhanger tarvii olla.

Ei näy hirveen selkeesti, mut tossa vuoren seinämässä vasemmalla puolella on ketju, josta sai ottaa kiinni jos siltä tuntu.

Näkyvyys oli varsin heikko huipulla

Alaspäin tullessa alko näkyvyys taas hissukseen parantumaan

Kuitenkin mukava reissu kaiken kaikkiaan, tykkäsin ku pääsi pois reykjavikista hetkeks ja tykkään tästä luonnosta niin paljon, jotta se lisäs vielä kiipeemisen riemua. Aikaa meillä meni hyvin rauhalliseen tahtiin ihan huipulle ja alas rauhallisesti tullessa neljä (4) tuntia. Tsillattiin viimenen tunti ennen bussin tuloa vuoren juurella nurmikolla. On vuoren juurella muuten ravintolakin jos haluaa syyä raflaruokaa. En käyny raflassa sisällä, mutta tuntien islantilaisen ”ravintolakulttuurin” veikkaisin, että sieltä saa ostaa hampurilaisia.

Ihan huipulla on tollanen pömpeli. Päällä on metallilaatta jossa näkyy ilmansuunnat. Ja toi laatikko sisälsi vieraskirjan, johon tietty kirjotettii nimet ja maat. Vaikka oltiin huipulla about klo. 15.30 niin oltiin vasta päivän toiset huipulla. Vissiin keli vähenti muiden intoa rynnätä ihan ylös asti.

Vihreän auringonlaskun metsästys

Jules Verne on kuulemma ensimmäisenä maininnut nähneensä merillä seilatessaan ”vihreän auringonlaskun”. Eli juuri sillä samalla sekunnilla kun aurinko laskee mereen horisontissa hetkeksi leimahtaa auringon yläpuolelle pystysuoraan vihree viiva, tai sitten kun aurinko on puoliksi horisontin alapuolella aurinko menee vihreeks. (Vihreästä auringonlaskusta löytyy kuvia ja mainintoja ympäri internetsiä, joten jos et usko ni googleta.) Nämä tiedot meille kerrottuaan vierailulla ollut ystävä sai tartutettua allekirjoittaneeseen vihreän auringonlaskun metsästysvimman.

Seltjarnanesin majakka

Tässä melko lähellä meitä sijaitsee Seltjarnanesin kaupunki (reykjavikin naapurikaupunki. Reykjavik nimensä mukaan ”savujen lahti” ja seltjarnanes on toi niemi tossa lahden edessä) ja tuolla seltjarnanesin kärjessä on majakka, jonne suunnattiin metsästämään vihreää auringonlaskua. Pitäähän se kertaalleen elämässään nähdä ja jos esim. Jules Verne on nähnyt sen vain kerran tai pari ni hyvä alottaa itsekin sen metsästys jo nyt. (vaikka oon jo melko vanha)

Laskee, laskee... toi tossa edessä oleva on kaikki merenpohjaa joka on laskuveden takia esillä, joten ei lähdetty kekkuloimaan sinne hämärässä.

Seltjarnanesin majakalle ei pääse kuin laskuveden aikaan. Nousuvesi peittää kulkuväylän sinne ja tasaisin väliajoin onnettomia turisteja jää loukkuun majakalle, koska eivät ole katsoneet nousu- ja laskuveden aikatauluja.

laskee, laskee..Alko tosin jo vähän epätoivotuttamaan...

Tarkistettiin netistä, että majakalle pääsee ja suunnattiin nopeasti kohti majakkaa. Lopulta kuitenkin meni niin tiukaksi, että piti ottaa juoksuaskeleita ehtiäkseen majakan suojaksi aaltoja vastaan rakennetulle vallille katselemaan kun aurinko sukeltaa atlanttiin. Kamerallani ei kovin häävejä kuvia tapahtumasta saanut, mutta sen näkee, ettei ensimmäinen metsästysreissu tuottanut tulosta. Auringonlasku kyllä oli kaunis.

tällä kertaa jäi nk. "pää vetävään käteen"

Täytyy jatkaa metsästystä. Päivä pitenee nyt 10 minuuttia päivässä täällä, joten täytyy olla tarkkana, ettei käy vanhanaikaisesti ja jää nousuveden vangiksi yön yli majakalle.