Karkkipäivä

Lauantai on islannissa virallinen ja kansallinen karkkipäivä. Tämä tarkottaa kaikessa lyhykäisyydessään sitä, että irtokarkit maksaa koko maassa lauantaisin -50 prosenttia siitä hinnasta mitä ne normaalisti maksaa. Mikä johtaa siihen, että lauantaisin  kello 00:01 kaikki 24/7 kauppojen nammibaarit täyttyy teineistä, jotka ei vielä ikänsä puolesta pääse baariin. Teinit ostaa puoleen hintaan karkkeja ja sitten heiluu koko viikonlopun sokerihumalapäissään ympäriinsä.

Toinen mitä tämä lauantaisin puoleen hintaan myytävät karkit tarkottaa on se, että irtokarkit ja muutenkin karkit maksaa aivan hävyttömästi täällä. Ilman lauantain alennuksia irtokarkit maksaa vajaan 1,5 euroa/100 grammaa. Eli lauantain puolen hinnan alennuksilla päästään siihen perinteiseen suomalaiseen 100 gramman irtokarkkihintaan.

Lauantaisin siis käy jokaisessa kaupassa missä on nk. nammibaari eli irtokarkkilinjasto tai mikä ikinä lieneekään. (sellanen missä ne irtokarkit on omissa pöniköissään ja niissä on muovikauhoja, joilla saa kauhoa karkkeja omaan pussiin). Lauantaisin joka kaupassa jossa on nammibaari käy tasanen kuhina koko päivän, tai ainakin niin kauan kun kauppa on auki. Ja pakko myöntää, että olenpa itsekin nyt kahtena tässä maassa viettämänäni lauantaina sortunut käymään nammibaarissa. Osassa on nimittäin myös sellanen snacks osio, mihin kuuluu hilipähkinöitä ja muuta kivaa suolasta, tietty puoleen hintaan.

Ei niin paljon huonoa, ettei jotain hyvääkin. Nimittäin 16 vuotiaina ajokortin saaneet sokerihumalapäissään autojaan ajavat teinit on riski liikenteessä koko viikonlopun. Vastapainona tälle kauppaketju Kronan myy lauantaisin osan hedelmistään puoleen hintaan, mm. baanaanit ja appelsiinit irtoaa puolta halvemmalla.

Sinäänsä jännä, että Kronanin hedelmäosastolla ei ole ruuhkaa tai jonoa, vaan kaikki kuhina ja hässäköinti keskittyy kaupan nammibaariin. 

Kennitala

Lähdin tiistaina suurin toivein hakemaan kennitalaa, eli paikallista sosiaaliturvatunnusta. Mikä on välttämätön jos haluaa tehdä töitä, saada pankkitilin jolle palkkaa maksetaan ja muutenkin elämisen kannalta tärkeä. Tallustelin väestörekisteriin toiselle puolelle kaupunkia ja siellä kohtasin penseintä palvelua eläissäni. Palvelun huonous johtui selkeesti siitä, että olen mamu.

Siellä oli miljoona kaavaketta, kaikki islanniksi. Ja vieressä lappu ”täytä oikea kaavake ennen tiskille tuloa”. En ymmärtäny ku yhdestä kaavakkeesta sen verran, että jos on alta 16 vuotta ja muuttaa eu-alueen ulkopuolelta pitäis se täyttää. Otin kuitenkin vuoronumeron ja pääsinki suoraan tiskille esittämään asiani. Erittäin kuiva ja työhönsä kyllästynyt nainen antoi mulle lapun ja käski täyttää sen, jonka jälkeen siihen piti hakea leima työvoimatoimistosta ja sen jälkeen palauttaa lappu takasin väestörekisteriin.

kuvalla ei ole mitään sen suurempaa tarkoitusta tai merkitystä. Se on mun vuoronumero väestörekisteristä

Tulin tänne kämpille ja täytin lapun, kello oli siinä vaiheessa jo niin paljon, että siirsin työkkärireissun suosiolla keskiviikkoon. Keskiviikkona lähdin puolen päivän aikaan kävelemään työkkäriin. Tassuttelu ennalta täytetty A4- lappu repussa kesti 40 minuuttia. Pelkäsin, että ne haluaa nähdä mun koulutustodistukset ja paiskaa mut väkisin sairaanhoitajattaren hommiin, vaikka en niitä haluis tehdä kun olen vuodesta 2006 tehnyt vaan hoitoalan hommia. Ois kiva tehdä jotain muuta, vaikka tiiän, että täällä on valtava sairaanhoitajapula.

Työkkärissä nainen otti iloisesti vastaan kun intouduin tervehtimään islanniksi. Piti täyttää se sama lappu minkä sain englanninkielisenä väestörekisteristä, tällä kertaa islanniks. Sen jälkeen nainen löi siihen leiman ja kehoitti viemään sen takasin väestörekisteriin. Poika lähti tassuttelee väestörekisteriin, tämä tallustelu kesti reilun 25 minuuttia. Väestörekisterissä palvelemassa yllättäen sama saatanan elämäänsä kyllästynyt nainen ku edellisenä päivänä.

Se katto lappua ja sanoi, että saisin sotun 3-4 viikon päästä. Olin sitten vähän ihmeissäni tästä, koska olin saanu infoa, jotta paikallinen sotu tulis alta viikosta. Naista ei kuitenkaan mun tiedustelut kiinnostanu, vaan hän käänty selin ja käveli pois. Huonosta palvelusta huolimatta, iso hatunnosto siitä, että vaikka työkkärissä ja väestörekisterissä oli valtavasti asiakkaita, jonoja ei juurikaan muodostunu. Palvelu oli todella ripeetä.

Nyt on tilanne sit se, että voin toki hakea töitä, mutten voi tehdä töitä ennen ku oon saanu sotun. Mietin sitten, että menen kielikurssille, kun en voi töitäkään tehdä. Kappas perkele, kun kielikurssit maksaa tuplasti jos ei ole sotua. Eli en mene kielikurssillekaan. Taidan hakea työtä joka kustantais mulle kielikurssin sitten kun voin työt alottaa.

Huppu

Tässä kirjotus, jonka kirjottelin internetittömän viikon aikana, luin sen tässä äsken ja totesin sen olevan varsin nk. "spot on" vieläkin, joten laitetaan se nyt sitten tänne.

Täällä reykjavikissa olen vasta tajunnut, kuinka hyödyllinen kapistus on huppu. Takin tai paidan osa jota oon pitäny aina aikasemmin tarpeettomana Suomessa. Varsinkin takissa hyvinkin tarpeeton. Toisaalta, nyt vasta karvan vaille 28 vuotiaana ostin elämäni ensimmäisen paidan jossa ei ole huppua. Mulla on aina ollut huppari käytössä ja oon huppareiden varaukseton ystävä ja niille iso peukku. Kuitenkaan en ole käsittäny, miks takeissa pitää olla huppu ja oonkin aina repiny ne huput veks tai ostanu takin jossa ei ole huppua. Hupullisten takkien hyvä puoli on ollu ainoastaan se, että niiden huppujen sisään kun on laittanu sen hupparin hupun, niin ei ole näyttäny siltä kuin ois iso kyttyrä selässä.

Se olikin se päälimmäisin syy ostaa vihdoin paita jossa ei ole huppua, että ei näyttäisi kyttyräselkäiseltä melkein kolmekymppiseltä kun tuolla kaduilla kulkee.

Nyt sitten kuitenkin. Vietettyäni viisi päivää täällä saarella, oon ollut tuhannen tyytyväinen, että mun talvitakissa on huppu ja että otin vielä sen hupun mukaan. Olin aiemmin sen siitä poistanut. Täällä kun vettä, räntää, lunta ja alijäähtynyttä vettä on tullut nyt joka päivä vähintään puolet päivästä, niin toi huppu on maksanut itsensä takasin. Tuuli pyörii niin, että ihan sama kuinka hyvin vetää pipon päähän ja kaulukset ylös niin joka raosta pääsee vesi niskaan ja hartioille. Vaan avot, nykäsinpä hupun päähän ja vaan nassu kastuu sen jälkeen. Eikä ees koko nassu kastunu, koska iso huppu suojaa myös otsaa ja vähän leukaa.

Tajusin vetää hupun päähän vasta sen jälkeen kun kattelin vastaantulijoita, ihmetyksekseni huomasin että kaikilla paikallisilla on huppu päässä. Ensin naureskelin noille urpoille, mutta tosiaan peerskeles. Pakko myöntää, että natiivit tietää mitä tekee. Hyvä että opettivat yhden mamunkin fiksuille tavoille.

Hienoa että on hupullisia takkeja ja hienoa että oon vihdoin itse ymmärtänyt miks niitä tehdään.

Ps. En tosin voi vieläkään sietää huppuja joissa on reunuksilla sellanen karvareuhka. Todella ruma. Samaan kastiin kuin lippikset ja valkoiset housut --> käyttäjästä tunnistaa idiootin.

Museo yö

Täällä Reykjavikissa oli hieno tapahtuma perjantaina 10. päivä kuluvaa kuuta. Kaikki Reykjavikin alueen museot oli auki ilmaseks turisteille (ja toki paikallisillekin) 18.00 - 24.00 välisenä aikana. Ja koska eihän toi nyt vielä ole mitään, ajo kaupungissa neljä erilaista bussilinjaa 20 minuutin välein kierroksen museoiden välillä. Bussimatka oli ilmainen kaikille.

Oltiin kärppänä ekan museon oven takana kaks minuuttia yli kuuden ja siitä alko sitten kierros jonka aikana kierrettiin seitsemän museota, niin että vikassa ku oltiin saatu pällisteltyä hommat meidät potkittiin pois kun meni museo kiinni.

Alotettiin rundi käymällä museossa joka kertoo Islannin asuttamisesta joskus aikojen alussa. Miten ja miksi jengi on tänne tullu ja mitä ovat touhunneet henkensä pitimiksi. Oli rakennettu vanhimman Reykjavikista löytyneen talonraunion päälle koko museonpaska. Oli ihan hassun olonen paikka, kovin pieni vaan. Siitä suunnattiin National gallery of Icelandiin (en osaa, enkä jaksa miettiä mitään suomennoksia noille museoille). Oli muutama ihan sykähdyttävä ja hieno taideteos siellä paikallisilta taiteilijoilta.

                                             Maatasi ei ole olemassa

Maalauksien pällistelyn jälkeen jatkettiin jalkapatikalla Einar Jónssonin sculpture museoon joka oli ainakin itselleni henkilökohtaisesti sykähdyttävin ja mieleenjäänein kaikista museoista. Parimetriset kipsiin nakutellut veistokset immeisistä erilaisten pirujen ja perkeleiden riivaamina oli varsin hienoja ja osittain jopa aika ahdistavia. Museo sijaitsi gubben kotona ja jo pelkästään se kämppä oli varsin kolossaalinen. Lämpimät suosittelut kaikille, jotka tulee reykjaviikkiin ja haluaa käydä museossa tai vaikka muutamassa, tää museo kannattaa sisällyttää kierrokseen !.

Einarin veistosten kattelun jälkeen hypättiin bussiin ja köröteltiin satamaan merenkulkumuseoon. Merenkulkuhommat oli myös pirun kiinnostavia. Siellä oli seinällä kuva kahdesta suomalaisesta sankarista jotka oli 1994 täräyttäny seitsemän metriä pitkällä busterilla vanhaa viikinkireittiä suomesta islantiin. Itseltä meinas tulla ihmiskakkaa housuun jo niitä kuvia katellessa, ku busterilla painoivat ukot menemään atlantin melkolailla korkeissa aalloissa. Muuten museossa oli paljon kalastukseen ja mereen elinkeinona kuuluvia juttuja.

Päivitys on niin pirun pitkä, että toinen osa seuraa perästä.

Pitkästä aikaa.

Huh, selvisin viikosta ilman nettiä. Tai tarkemmin siinä meni kymmenen kokonaista päivää. Koskakohan viimeks ollu noin pitkään ilman internetsin ihmeellistä maailmaa. Kaikki laskut maksamatta etc, mutta eikai se niin vaarallista ole, saavat rahansa kuitenkin jossain vaiheessa.

Hauskasti meni, kun tulin maahan mulle sanottiin, että ensin sulta lähtee naamasta nahka ja sen jälkeen haluut vaan nukkua kokoajan. Naureskelin hiljaa ittekseni että "varmaan joo". Urpollehan kävi sitten just niin ku luvattiin. Koko naaman nahka lähti kuoriutumaan irti parin päivän jälkeen. Vissiin tää ilmasto tai joku stressi sen aiheuttaa. Ja ku sain naaman kondikseen ni olin aivan koomassa pari kolme päivää. Ei 12 tunnin yöunet riittäny ensinkään ylläpitämään minkäänlaista vireystilaa. Nyt alkaa jo tottumaan vähän.

Koko ekan viikon käytin lomailuun lopulta. Tätä muuttoa tuli tehtyä pari päivää ja sen jälkeen vaan tsillasin täysillä. Tänään lähdin selvittämään miten saisin paikallisen henkilötunnuksen. Jotta saan islantilaisen sotun pitää täyttää kuponki ja hakee siihen työkkäristä leima että haen täältä töitä. Vasta sen leiman jälkeen voin anoa sitä sotua.

Vähän sillee harmittaa, kun nyt jos menen työkkäriin ja kerron, että oon hoitajatar niin varmaan laittavat heti hommiin. Kuningasajatus oli kuitenkin, että jos olis tekemättä hoitoalan töitä kun on vuodesta 2006 tehny pelkästään hoitotyötä. Tossa ois tollattee kierrätyskeskus joka ottaa vastaan ihmisiltä huonekaluja ja kaikkee muuta mistä haluavat eroon. Sit siellä kunnostetaan niitä juttuja mitä sinne roudataan ja myydään. Ois pirun lepposan kuulosta hommaa. Haluisin tehä jotain aivot narikkaan työtä. Yhtään nyt tuolla lauseella vähättelemättä kaikkia artesaaneja, puuseppiä tai huonekalujen sekä muiden romppeiden kanssa tekemisissä olevia.

Mut nyt kun on netti alan päivittelemään kovasti paljon tiuhemmin tätä blogia.

perillä !

Elossa reykjavikissa ! Matkat meni hienosti ja nyt oon täällä frendin kämpillä väliaikaismajoitettuna. Nettiä ei ole käytössä nytten niin ihan vaan tällättee lyhyt kirjotus. Tulevana tiistaina muutan sitten helin kämppikseksi. Sen jälkeen alkaa tarinointi sitten huolella.

Tää viikonloppu menee tässä tsillatessa ja orientoituessa kaikkeen tähän uuteen. Maanantaina tiukka virastopäivä ja koitan hankkia islantilaisen henkilöturvatunnuksen, jotta oisin sitten oikeutettu hakemaan töitä ja tekemäänkin duunia.

Pakollinen säätilalisäys vielä tänne, koska säästä on aina hyvä puhua kun ei tiijä mistä muusta vois puhella. Eikä tarvii mistään asiallisesta ikinä puhella kun vaan säästä hölöttää. Eilen näin ekan kerran nimittäin, että satoi vettä ylöspäin. Vaakatasossa tullu vettä Suomessakin, mut eilen se nousi ylöspäin. Lämmin täällä on, eikä lunta ainakaan reykjavikissa.

Kirjottelen tiistaina tai keskiviikkona lissee. Poikanne maailmalla on kunnossa ja vähän hämmentynyt
kaikesta mitä tästä nyt sitten tuleekaan. Eikai tästä voi tulla kun fantsua !

trävelplääni

Tästä lähtee. Iltalaivalla tänään Turusta lähtö. Halvin ei-kansipaikka hankittuna. Vuodepaikka 4-hengen hytistä, jossa muilla kolmella paikalla on sitten ketä ikinä lieneekään. Pikkusen jännittää kun tällänen sulka päässä 170cm pitkä ja reppu selässä 65 kg painava sankari lähtee sinne rekkapenojen kanssa samaan hyttiin, mutta ei auta pelätä.

Aamulla tukholmassa. Metrolla central stationille josta flygbussilla arlandaan. Lento lähtee 13.20 länsinaapurin aikaa. Perillä keflavikilla pitäis sitten olla about 15.30 paikallista aikaa. Eli suomen aikaan 17.30. Keflavikilla pitäisi olla punainen matto levitettynä ja delegaatti vastaanottamassa sankarimatkailijaa. Viikonlopun asumiskuviot vielä vähän auki, mutta eiköhän nekin järjesty paikan päällä sitten. Ei jaksa ressata, kun jännittää koko homma muutenkin aikalailla.

Ainiin, säätilasta (kun se nyt kiinnostaa tietysti kaikista eniten kaikkia). Se 50cm lunta mitä sato vajaassa viikossa islannissa, suli pois reilussa vuorokaudessa. Eilen oli Reykjavikissa +10 ja aurinko paistoi. Lievää haastetta tuo noi säätilat näihin mukaan otettavien vaatekappaleiden valintaan ja määrään. Tarkotus ois kuitenkin myös mahdollisimman paljon kierrellä saarta teltan kanssa seuraavan neljän kuukauden aikana.

Eikai tässä sitten sen kummempia. Kirjottelen lisää kun oon päässy perille ja jonkun majapaikan löytänyt. Vattaa kiertää, eikä taida mennä enää eilisen krapulan piikkiin..

Eikai tässä sitten, katkokävellen seikkailuun !